31.1.2019

Narnian tarinat

C.S. Lewisin seitsemänosainen kirjasarja Narnian tarinoista oli lapsuudessa sitä parasta proosaa, mitä pystyin kuvittelemaan. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin lukea kirjat uudestaan, mutta siihen ei ole ollut aikaa, kun opiskelujen puolesta luettavaa isketään koko ajan lisää nenän eteen. Narnian maailma kuitenkin houkutteli, joten päätin nyt tammikuussa katsoa Disneyn studion 2000-luvulla tuottamat pari Narnian elokuvaa uudestaan.


Narnian tarinat: Velho ja leijona (2005)


Velho ja leijona kertoo neljästä Pevensien sisaruksesta, jotka lähetetään maaseudulle pakoon Lontoon pommituksia vuonna 1940. Professori Kirken (Jim Broadbent) kartanosta sisaruksista nuorimmainen, Lucy (Georgie Henley), löytää lumotun vaatekaapin, josta hän pääsee seikkailemaan fantasiamaailmaan, Narniaan. Narniassa Lucy tapaa ystävällisen fauni-Tumnuksen (James McAvoy), joka kertoo, että maata tyrannisoi ilkeä Valkea Velho (Tilda Swinton). Palatessaan Narniasta professorin kartanoon oikeassa maailmassa aikaa ei ole kulunut yhtään, eivätkä Lucyn sisarukset usko hänen päässeen vaatekaapin kautta mihinkään. Eipä aikaakaan, kun Lucyn veljet Edmund (Skandar Keynes) ja Peter (William Moseley) sekä sisko Susan (Anna Popplewell) pääsevät yhdessä Lucyn kanssa Narniaan, ja siitä alkaa heidän suuri seikkailunsa, johon kuuluu muun muassa puhuvia eläimiä, joulupukki, nymfejä, kentaureja ja ihmeellinen leijona Aslan. 

Velho ja leijona on oikein puhdas fantasiaseikkailu, joka paukauttaa ruudulle eteen koko ajan toinen toistaan ihmeellisempiä tapahtumia ja olioita. Vaikka elokuvan valmistumisesta on kulunut aikaa tänä vuonna 14 vuotta, ovat erikoistehosteet vanhentuneet yllättävän vähän. Elokuva saikin aikanaan Oscar-pystin parhaasta maskeerauksesta, ja oli ehdolla myös erikoistehosteiden sekä äänityksen kategorioissa. Näyttelijävalinnat ovat mielestäni osuneet nappiin tämän elokuvan kohdalla. Etenkin Tilda Swinton vakuuttaa julmana ja tunteettomana Valkeana velhona. Elokuvan musiikit ovat myös kauniita ja tunnistettavia. 

Velho ja leijona hurmasi minut täysin vuonna 2005, mutta nyt en päässyt aivan samanlaiseen hurmioon elokuvaa katsoessani. Ehkäpä elokuva onkin enemmän nuorelle katsojakunnalle suunnattu, eikä se anna enää varttuneemmalle katsojalle mitään uutta. Toki Velhosta ja leijonasta (kuten muistakin Narnian tarinoista) on bongattavissa vaikka millä mitalla kristinuskon symboliikkaa, mutta ne kerran tajuttuaan ei uudet katselukerrat anna oikein muuta kuin oivan sukelluksen fantasiamaailmaan. Ja onhan elokuva kaunista katsottavaa. Annankin elokuvalle arvosanaksi kokonaisen 8.


Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (2008)


Pevensien neljä sisarusta pääsevät takaisin Narniaan, ja sinne päästyään huomaavat, että heidän edellisestä vierailustaan on Narniassa aikaa kulunut 1300 vuotta - vaikka lapset eivät ole vanhentuneet juuri yhtään. Heidän vanha linnansa on raunioina, ja narnialaiset joutuvat piilottelemaan metsässä telmarilaisia. Telmarilaisten prinssi Kaspian (Ben Barnes) on joutunut valtaa tavoittelevan setänsä (Sergio Castellitto) salamurhayrityksen kohteeksi. Prinssi onkin paennut linnasta ja liittoutunut vanhojen narnialaisten kesken. Pevensien sisarukset saapuvat auttamaan Kaspiania tämän taistelussa setäänsä vastaan.

Prinssi Kaspian on Narnian elokuvista se, jossa minua häiritsee eniten elokuvan eroavaisuus alkuperäiseen kirjaan verrattuna. Elokuvantekijät ovat ottaneet paljon taiteellisia vapauksia, ja se ärsyttää minua todella paljon. Eniten minua ärsyttää jostain syystä se, että kirjassa prinssi Kaspian on kuvattu vaaleahiuksiseksi pojaksi, ja elokuvassa hän on tummatukkainen nuorukainen. XD (Mutta on elokuvassa siis paljon kohtauksia, joita kirjasta ei löydy ollenkaan.) Erikoistehosteiltaan ja maskeeraukseltaan elokuva jatkaa samaa vahvaa linjaa kuin Velho ja leijona, ja Narnian maailma näyttää uskottavalta. Elokuva ei kuitenkaan juonellisesti ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä - toisaalta kirjanakin Prinssi Kaspian on minusta ehkä se heikoin Narnian tarinoista, joten syy ei ole pelkästään elokuvantekijöissä. Fantasiaseikkailussa on kuitenkin paljon hyvää, joten elokuva saa arvosanaksi 7.


Narnian tarinoista on ilmestynyt myös kolmas elokuva; Kaspianin matka maailman ääriin, mutta kyseinen elokuva ei ole enää Disneyn tekemä. Prinssi Kaspian -elokuva menestyi taloudellisesti sen verran huonosti, että Disney päätti jättäytyä pois sarjan tekijätiimistä. Kaspianin matka maailman ääriin ilmestyi vuonna 2010 Foxin tuottamana, ja voinen mainita, että elokuva on minusta onnistuneempi kuin edeltäjänsä, ja antaisin sille arvosanaksi 8. Narnian tarinoista on ilmestynyt kuitenkin seitsemän kirjaa, eikä lopuista neljästä ole tehty elokuvia. Elokuvasarjan oikeudet myytiin viime vuonna Netflixille, joka on aloittanut tekemään elokuvaa sarjan neljännestä kirjasta nimeltä Hopeinen tuoli. Ehkä jonain päivänä näemme siis kaikki Narnian tarinat elokuvamuodossa.

25.1.2019

The Hidden Art of Disney's Golden Age - The 1930s


Huhhuh, onpas tällä kirjalla pitkä nimi: They Drew as They Pleased: The Hidden Art of Disney's Golden Age - The 1930s. Lyhyemmin sanottuna The Hidden Art of Disney's Golden Age on Didier Ghezin kirjoittama ja kokoama kirja, joka aloittaa They Drew as They Pleased -kirjasarjan. Tämä ensimmäinen kirja keskittyy Disneyn kulta-aikaan, eli 1930-luvulle. Kirjassa esitellään neljä artistia 30-luvulta, jotka työskentelivät Disneyn studiolla "konseptiartisteina". Heidän tehtävänään oli tuoda esille erilaisia ideoita ja antaa animaattoreille inspiraatiota kuvien muodossa studiolla käynnissä olevista projekteista. Nämä taiteilijat "pushed boundaries in art and design, inventing new characters, novel story ideas, and striking visual styles that were often ahead of their time". Toisin sanoen konseptiartistit saivat siis piirtää mitä halusivat, ja siitäpä kirjasarjan nimi. 


The Hidden Art of Disney's Golden Age -kirja on todella mielenkiintoinen tapaus! Sain kirjasta todella paljon tietoa näistä konseptiartisteista - olen aiemminkin tiennyt heidän olemassaolostaan, mutta en käytännössä sitä, mitä he tekivät studiolla elantonsa ansaitakseen. Aika raadolliselta kyllä kuulostaa tuo taiteilijan työ, kun taiteen pitää olla todella inspiroivaa ja onnistunutta, tai muuten uhkasi potkut studiolta. Kirjan taiteilijoista kertovissa kappaleissa kerrotaan aluksi taiteilijoiden elämänkerrat noin neljän aukeaman pituisesti, ja sen jälkeen jokaisen kohdalla on useampi aukeama kuvia taiteilijoiden upeista töistä. Tekstejä on tosiaan mielenkiintoista lukea, ja kuvia on kiinnostava tutkia. Jokaisella taiteilijalla on myös kivasti toisistaan erottuva tyyli, joten samanlaisten kuvien katseluun ei turru. Voinkin ilomielin suositella kirjaa hankittavasi, jos Disney ja taide yhtään kiinnostaa!

Albert Hurter

Hurterin hieman pelottavia (?) mekaanisia eläimiä.

Ferdinand Horvathin erääseen Silly Symphonyyn suunnittelemia kukkia, jotka myöhemmin toimivat inspiraationa Fantasian tanssiville kukille.

Gustaf Tenggren oli minulle tuttu jo entuudestaan, ja hänen yksityiskohtainen ja ainutlaatuinen tyylinsä osui ja upposi minuun. Tenggrenin taidetta on myös kahdessa seuraavassa kuvassa.



Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Bianca Majolien konseptitaidetta Peter Paniin.