11.9.2015

Tsum Tsum!

Tässäpä vielä viimeinen, minikokoinen ostos Barcelonan Disney Storesta. Kyllä, menin ja sorruin Tsum Tsumeihin. :) Tsum Tsumien ilmestyessä Disney Storen valikoimaan olin sataprosenttisen varma, etten koskaan hankkisi näitä pehmeitä palleroita kaikesta suloisuudesta huolimatta, sillä nehän ovat loppujen lopuksi melko turhaa kamaa. Minulle kävi kuitenkin samoin kuin Minnalle: Tsum Tsumien suloisuus veti ne kauppakassiini. Voi voi voi! Ensimmäisen Disney Store -käynnin ajan onnistuin Tsum Tsumeilta välttymään, mutta toisella kerralla kaupassa käydessä ne oli vain pakko ostaa. :) 

Barcelonan Disney Storessa oli hyvin suppea valikoima Tsum Tsumeja (niinkuin ehkä kaikkialla?), ja vaikka Aladdin-tsumit olivat myynnissä, en innostunut niistä. En ole myöskään innostunut Tsum Tsumien ihmishahmoista: ihmiset vaikuttavat olevan tosi oudossa konttausasennossa tsumeiksi muutettuna. Niinpä ajattelin (ainakin toistaiseksi) pysytellä tsumien kohdalla eläinhahmoissa. Pakkohan minun oli ostaa kaksi tsumia, sillä yksi olisi ollut liian yksinäinen, ja useamman ostaminen olisi tuntunut liian suurelta määrältä. Niin päädyin ottamaan hyllystä matkaani Bambin ja Rumpalin, sillä kaupassa ei ollut kauheasti muita hahmoja Aladdin-hahmojen ja kääpiöiden lisäksi. Taisi tsumeissakin olla yksi Stitch, mutta minullapa oli jo suurempi pehmolelu tästä sinisestä kaverista. Ostamani tsumit ovat siis minikokoisia. Nyt ne näyttävät kuitenkin tosi yksinäisiltä hyllyn päällä, ehkäpä heille pitäisi alkaa etsiä seuraa...






Kaikki Barcelonan pehmoiset kaverit yhdessä!

3 kommenttia:

  1. Tsum tsumit ovat kyllä petollista keräiltävää! Jos ostaa yhden täytyy ostaa myös toinen koska joka hahmolla on aina jokin 'pari', jota ilman he olisivat yksinäisiä :'D En voisi esimerkiksi jättää Takua ostamatta kun Tiku jo on! Rumpali täytyy myös ostaa ja Miss Bunny, jota ei Disney Store UK:sta jostain syystä saa. Sitten pitää ostaa myös Iines, Nalle Puh -tsumit ja niin edelleen!
    Onneksi Tsumeja saa sentään minikokoisina. Voisi tulla tilanpuutteen kanssa äkkiä ongelmia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sanopa muuta! Tosin jos niitä olisi saatavilla vain isoina, ei niitä tulisi ostettua niin helposti, ainakaan minun. Pienet on niin suloisia ja söpöjä!!! Awww! Minuakin kiinnostaa nuo Tiku ja Taku sekä myös Mikki ja Minni. Nalle Puh -tsumit ovat kanssa tosi suloisia... Voi voi! Kukkaro kiittää näistä ajatuksista... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!