Esittelin vuosi sitten marraskuussa ensimmäisen omistamani Disneyn The Legacy Collection -CD:n, Pinocchion, ja helmikuussa esittelyvuoroon pääsi Tuhkimo. Kolmas The Legacy Collection -levyni on Pieni merenneito, joka julkaistiin vuonna 2014 juhlistamaan elokuvan 25-vuotis juhlaa.
Lorelay Bovén maalaamia levyn kansia kelpaa ihastella. Lorelay Bové vastaa jälleen koko soundtrackin kuvituksesta, ja kansilehtisestä löytyykin joukko Bovén upeita minimaalauksia. Kansilehtisen sivuille on kertynyt myös luonnoksia ja pysäytyskuvia itse elokuvasta. Sivuilla kerrotaan tuttuun tapaan infoa Pienen merenneidon musiikista ja sen säveltämisestä. Erityistä huomiota saa Howard Ashman, laulujen sanoittaja, jota hänen säveltäjä-ystävänsä Alan Menken muistelee lämpimin sanoin. Menkenin sanat edesmenneestä ystävästään saavat minut ihan kyynelehtimään. Kansilehtisestä löytyy myös kaikkien levyn laulujen sanat.
Pieni merenneito -soundtrack sisältää kaksi levyä muiden The Legacy Collection -perheenjäsenten tavoin. Ensimmäiseltä levyltä löytyy kaikki elokuvan laulut ja taustamusiikit siinä järjestyksessä, missä ne esiintyvät itse elokuvassakin. Kappaleita levyllä on yhteensä 32 ja niitä kuuntelee mielellään. Toiselta levyltä kappaleita löytyy yhteensä 12. Toisen levyn laulut ovat demo-versioita elokuvaan päässeistä lauluista, ja niiden avulla on esimerkiksi esitetty ääninäyttelijöille, miten laulu kuuluu laulaa. Toiselta levyltä löytyy muun muassa Alan Menkenin pianolla esittämä demoversio instrumentaalista The Storm (joka on luultavasti kuuntelutettu elokuvan ohjaajalle, jotta hän hyväksyisi kappaleen elokuvaan) ja Howard Ashmanin laulama (ja Alan Menkenin soittama) versio kappaleesta Poor Unfortunate Souls. Rakastan kuunnella toisenkin levyn kappaleita. Niiden keskeneräisyydessä on jotain todella kiehtovaa, ja Menkenin ja Ashmanin yhteistyötä ja musikaalisuutta on mahtava kuunnella!
Pieni merenneito -soundtrack on aivan mahtava kokonaisuus. Elokuvaan on sävelletty niin upeita kappaleita, että levyä kuuntelee mielellään vaikka monta kertaa putkeen. Levy sisältää myös ihanasti silmänruokaa Bovén maalausten takia, ja sitä kelpaa selaillakin edestakaisin useita kertoja. Suosittelen Pienen merenneidon Legacy Collectionin ostamista kaikille, jotka yhtään pitävät elokuvan lauluista!
Hienoa kuulla, että levy on onnistunut! Pieni Merenneito onkin ollut jo kauan seuraavana The Legacy Collection -hankintalistallani. :)
VastaaPoistaOi! Osta levy ihmeessä, et tule katumaan sitä! :)
Poista