23.1.2017

Disney-keräilijän opas


Yli vuosi sitten (vai peräti kaksi vuotta sitten...?) sain Disney-keräilijän opas -kirjan vanhemmiltani joululahjaksi. Luin sen jo vuosi (tai kaksi) sitten läpi, ja kirja on vain odottanut vuoroaan kuvaamiselle ja esittelylle. Uusia Disney-aiheisia kirjoja joululahjaksi saatuani päätin, että tämä kirja pitää esitellä ennen kuin ajattelenkaan uusien esittelyä. Joten tässäpä on Jukka Vesterisen kirjoittama kirja, Disney-keräilijän opas. Kirjassa esitellään kaikkia mahdollisia Disney-aiheisia keräilykuvia ja kylkiäisiä, mitä suomalaisten karkkien, purukumien, limsapullojen yms. mukana on tullut 1930-luvulta 90-luvulle asti. Kirjassa ei siis esitellä leluja, elokuvia tai kirjoja. Elintarvikkeiden mukana tulleita keräilysarjoja esitellään vuosikymmenittäin. 7. luvussa puhutaan ulkomaisista ja suomalaisista keräilijöistä, sekä siitä, miten Disney-kulttuuri vaikuttaa arkikieleemme hannuhanhina ja tupuhupulupu-ketjuina. 8. luvussa puhutaan keräilijöistä yleisesti ja ihan kirjan lopussa on listattu tuoteluettelot keräiltävistä kylkiäisistä. Disney-keräilijän opas sisältää todella paljon kuvia esittelemistään kylkiäisistä, ja näitä kuvia on ihana tutkia. Varsinkin, kun kuvista tunnistaa, että "tuota limpparia olen lapsena juonut" tai "tuo Roope-setä -rahalipas meillä on joskus ollut". Omaan Disney-harrastukseeni ei kuulu keräilykuvien hankkiminen, mutta tästä huolimatta luin kirjan innoissani. Vesterinen oli kirjoittanut tekstit todella mielenkiintoisesti ja uppouduin kirjan keräilymaailmaan täysin.


Tämä oli minusta hieno määritelmä keräilijästä. Ja itse kuulun keräilijöihin tiettyjen kategorioiden suhteen.

SOK:n suklaalevyn kääreissä Mikki pääsi seikkailemaan ympäri Suomen maan! Mahtavaa!



Tällainen meilläkin oli! Ellei peräti kaksin kappalein!



Kirjan lopussa on monen sivun mittainen tuoteluettelo kaikista Disney-aiheisista elintarvikkeiden valmistajilta vuosilta 1937-1992.

Disney-keräilijän opas on esitelty myös Keräilijän Keitaassa, käy kurkkaamassa jos innostuit kirjasta!

14 kommenttia:

  1. Kuulostaapa nielenkiintoiselta kirjalya, löytyisiköhän tätä kirjastosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereen kaupunginkirjastosta ainakin löytyy! ;) (Oho, tulipa pitkä linkki alle, mutta menköön!)

      https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/results?p_auth=cgAWp7qf&p_p_id=crDetailWicket_WAR_arenaportlets&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_pos=2&p_p_col_count=4&p_r_p_687834046_facet_queries=&_crDetailWicket_WAR_arenaportlets_back_url=https%3A%2F%2Fpiki.verkkokirjasto.fi%2Fweb%2Farena%2Fsearch%3Fp_auth%3DcgAWp7qf%26p_p_id%3DsearchResult_WAR_arenaportlets%26p_p_lifecycle%3D1%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-1%26p_p_col_pos%3D2%26p_p_col_count%3D4%26p_r_p_687834046_facet_queries%3D%26p_r_p_687834046_search_item_no%3D0%26p_r_p_687834046_sort_advice%3Dfield%253DRelevance%2526direction%253DDescending%26_searchResult_WAR_arenaportlets_arena_member_id%3D1001176%26_searchResult_WAR_arenaportlets_agency_name%3DAFI000004%26p_r_p_687834046_search_type%3Dsolr%26p_r_p_687834046_search_query%3Ddisney-ker%25C3%25A4ilij%25C3%25A4n%2Bopas&p_r_p_687834046_search_item_no=0&p_r_p_687834046_sort_advice=field%3DRelevance%26direction%3DDescending&p_r_p_687834046_arena_member_id=1001176&p_r_p_687834046_search_item_id=3467268&p_r_p_687834046_agency_name=AFI000004&p_r_p_687834046_search_type=solr&p_r_p_687834046_search_query=disney-ker%C3%A4ilij%C3%A4n+opas

      Poista
  2. Mahtava kirja! Täytyy pitää silmässä :) Nyt nimittäin houkuttelisi ihan hirveästi lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii! Kirja on julkaistu jo vuonna 2013, että kirjakaupoista en usko enää löytyvän. :( Ehkä jostain nettikirppiksestä tai vastaavasta.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kirja joka uupuu minulta vieläkin. Täytyy laittaa tää muistiin välilehteen ja tilata itselleen synttärilahjaksi keväällä. :) Rakastan kaikkea nostalgista ja etenkin sellaista joka tuo muistoja omasta lapsuudesta. Kaksi Roope pankkia löytyy sininen ja punainen, mutta oliko kirjassa mainittu Aku Ankka keksejä 80-luvulta? En muista oliko nimi tuo, mutta paketista sai aina muovisen Disney keräilhahmon ja paketin toisella puolella oli irti leikattava kuva josta sai tehtyä naamarin. :) Hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Minulta löytyy karkkiaski kokoelmasta tuollain Mikki ja Pluto aski sekä Aku Ankka ja Tupu, Hupu ja Lupu karkkirasioita. Tupu, Hupu ja Lupu askeissa oli erilaisia keräilyuvia askin toisella puolella ihan kuin nykyään Puuha Pete rasioissa. :)

      Poista
    2. Onpa hyvä että tulin esitelleeksi kirjan, kun niin moni siitä tuntui innostuvan! Jesh! Parempi esittelykin myöhään kuin ei milloinkaan. ;) Roope-pankit tuntuu olevan melko yleinen säästöpossu, mikä tutuillani on joskus hamassa menneisyydessä ollut. Tuolla tuoteluettelossa (s. 141) mainitaan Kalle Anka -keksit (Göteborgs Kex -merkkinen), jotka ovat ilmestyneet noin 1983. Keksien mukana tuli muovihahmoja, punaisia, keltaisia, sinisiä tai vihreitä hahmoinaan perus Aku Ankat, Plutot ja Tikut. Leikattavista naamareista ei mainita mitään, mutta olisiko sama keksi?

      Hihhii! Ihana, että sinulta löytyy kirjassakin mainittuja karkkirasioita! :) Itse en tosiaan näitä ole keräillyt, mutta lapsena syönyt kyllä monia kirjassa esiteltyjä tuotteita (esim. Aku Ankka -limpparia). Voi jos olisi silloin tajunnut ottaa etiketit ja rasiat talteen, niin niitä saisi nyt myydä eteenpäin! ;)

      Poista
    3. Kyllä joo. Se oli nimenomaan Kalle Anka. :) Muistan saaneeni myös Hessu, Bambi, Minni ja Pepi hahmoja tuolta keksilootasta. Olisi kiva löytää ne jostain kotitalon kätköistä. Olin kova keksin kuluttaja pienenä, niin ilmeisesti useampi paketti noitakin tuhottu. :D

      Poista
    4. Tulinpa vielä jatkamaan kekseistä, kun tällain nostalgikko olen. Kalle Anka keksien teko kun lopetettiin niin tilalle tuli ( ei Disneyn ) Tom ja Jerry kuviokeksit samalla muovifiguuri periaatteella. :) Tulipa niitäkin jokunen paketti syötyä ja paketin taustapuolella tais olla irti leikattavia paperinukkeja.

      Poista
    5. Kuulostaa mahtaville kekseille! Itse en niiden valmistumisaikaan ollut vielä elossa... Ja olen aina ollut enemmän karkki-ihmisiä, joten vaikka niiden teko olisi jatkunut 90-luvulla, olisin luultavasti sivuuttanut ne karkkipussien rapinasta lumoutuneena. ;)

      Poista
  4. Oi että miten mahtavan kuuloinen kirja! Ihana nostalgia tuli noista kuvista, kun oli niin tutun näköisiä tuotteita (jos ei muuten niin vanhojen Aku Ankka -lehtien mainoksista). Ja ilmoittaudun Roope-säästöpankki kerhoon sillä minullakin sellainen oli, toivon mukaan se on vieläkin jossain kellarin kätköissä tallessa. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejjj! Roope-säästöpankki on tosiaan todella usealla ollut jossain elämänsä vaiheessa! Minunkin pitänee kysellä vanhemmilta, olisiko sellainen jossain varastossa vielä tallessa. Hihhii! Tuotteet on nostalgisen näköisiä todellakin!

      Poista
  5. Vitsi miten mielenkiintoinen kirja! Olenkohan mina sita ikina selaillut? Jos en, tyrkkaa seuraavalla kerralla eteeni! :) Hauskoja kappaleiden nimia, heh. Meilla on edelleen noita Roope-pankkeja! Tekeekohan ne minusta joskus yhta rikkaan kuin Roopesta? Mutta vitsi, valitsisin kuitenkin nuo Purkat!!! Miten sopoja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs muista, oletko kirjaa koskaan selaillut. Et välttämättä...? Kappaleiden nimet ovat hauskoja, ja sama huumoripitoinen kirjoitustyyli oli mukana koko kirjan ajan. Ja ehkäpä Roope-pankit tekevät sinusta vähintään yhtä rikkaan kuin Hannu Hanhesta, jos Roopen 5 multibiljoonaa, 9 absurdiljoonaa, 7 fantastriljoonaa ja 16 penniä et ihan saisikaan. ;) MUTTA varmasti olet Hannun lailla onnekas, kun pankit omistat! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!