Sain VIHDOIN JA VIIMEIN käytyä elokuvateatterissa katsomassa Disneyn live action -elokuvan Risto Reipas ja Nalle Puh. Odotin elokuvaa kuin kuuta nousevaa siitä lähtien, kun sain kuulla, että pääosassa nähdään ah-niin-ihana Ewan McGregor. Odotukseni oli pitkä, ja vielä pidemmältä se tuntui, koska elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa jo elokuussa, mutta Suomessa vasta lokakuussa. Aikataulu- ja raha-ongelmien takia pääsin näkemään elokuvan vasta tänään - eikä odotukseni ollut onneksi turha!
Risto Reipas ja Nalle Puh oli aivan valloittava elokuva! Elokuva kertoo siitä, kuinka Risto Reipas on kasvanut aikuiseksi ja unohtanut Puolen hehtaarin metsän asukit. Asukkaat eivät tätä sulata, varsinkaan Nalle Puh, joka tuntuu kadottaneen myös pehmolelu-ystävänsä metsän sisällä. Risto Reipasta kaivattaisiin hätiin. Aikuinen Risto Reipas (Ewan McGregor) asuu tätä nykyä Lontoossa vaimonsa Evelynin (Hayley Atwell) ja tyttärensä Madelinen (Bronte Carmichael) kanssa. Ristolle työ näyttää olevan perhettä tärkeämpää, vaikka hän kovin koittaa muuta väittää. Kyseessä olisi siis hyvin perinteinen perhe-elokuvan tarina, jossa lapsi tekee kaikkensa saadakseen vanhempansa tajuamaan, mikä elämässä olisi kaikista tärkeintä, ja pelkästään ihmishahmoja miettimällä elokuvan juonta voi pitää hyvinkin kliseisenä. Onneksi mukana on Nalle Puh ja muut Puolen hehtaarin metsän asukkaat, jotka muuttavat kliseisen elokuvan ihmeelliseksi ja uuden tuntuiseksi seikkailuksi!
Puolen hehtaarin metsän asukkaat on animoitu todella näyttävästi, ja he näyttävät sopivan maailmaan kuin valettu. Itse en ainakaan kyseenalaistanut hahmojen realistisuutta kertaakaan elokuvan aikana - vaikka he puhuvia pehmoleluja olivatkin. Poikkeuksina tästä oli Pöllö ja Kani, jotka olivat yllättäen oikeita eläimiä, eivät pehmoleluja. Tämä oli mielestäni hauska yksityiskohta, joka tavallaan alleviivasi hahmojen "totisuutta". Kaikki Puolen hehtaarin metsän asukkaat olivat ihania omia itsejään, millaisena olemme heidät tottuneet näkemään Disney-animaatioissa ja A.A. Milnen kirjoissa. Nalle Puh laukoi varsinkin todella kovia filosofisia viisauksia elokuvan aikana. Itse Puolen hehtaarin metsä taas oli tapahtumapaikkana minusta jotenkin rujo ja välillä jopa pelottava. Se ei ollut niin "puhtoinen" ja seikkailemaan houkuttelevan näköinen kuin Disneyn animaatioissa, mutta tämä ehkä johtui vain metsän realistisuudesta. Silti minulle ei tullut niin turvallinen olo katsoa hahmojen seikkailuja Puolen hehtaarin metsässä kuin ennen.
Pakko minun on verrata Risto Reipas ja Nalle Puh -elokuvaa Disneyn Nalle Puh -animaatioihin, muutenkin kuin vain metsän ja hahmojen osalta. Minusta oli aivan mahtavaa, kuinka tähänkin elokuvaan oli otettu mukaan kirja, jonka sivuilta tarina lähti käyntiin, ja jonka sivuille tarina loppui. Elokuvan alussa pitkiä tapahtumajaksoja kerrottiin nopeasti kirjan sivujen kuvituksen avulla, mikä oli mielestäni loistava ratkaisu. Elokuvan taustamusiikkina soi välillä myös tuttuja teemoja Nalle Puhin animaatioista - ja oli parasta, kun Tiikeri pääsi laulamaan Oon mä ainoa -laulunsa! Samankaltaisuuksista huolimatta elokuva oli kuitenkin aivan uusi Nalle Puh -tarina siinä mielessä, että Risto Reipas oli kasvanut aikuiseksi, ja kävivät Nalle Puh ystävineen välillä Puolen hehtaarin metsän ulkopuolellakin seikkailemassa! Tämä oli minusta mahtavaa, sillä tuntuu, että monet Nalle Puh -animaatiot alkavat toistaa samaa kaavaa seikkailujensa suhteen. Kiva siis nähdä tuoreita tuulahduksia ystävysten elämästä. :)
Risto Reipas ja Nalle Puh oli mielestäni siis aivan loistava elokuva, joka sai katsojan todellakin hyvälle tuulelle! Itse kävin katsomassa elokuvan sen verran myöhään, että minun oli "pakko" katsoa elokuvan dubattu versio - olisin halunnut nähdä elokuvan alkuperäisine englanninkielisine äänineen. Suomenkieliset äänet eivät vain sopineet kaikille näyttelijöille - etenkin Giles Winslow Jr. ääni Antti Pääkkösen suusta kuultuna kuulosti todella väärälle (oikea näyttelijä Mark Gatiss). Dubatun version katsomisessa oli tosin se etu, että näki ja kuuli lapsikatsojien reaktiot teatterissa. Monelle heistä elokuva tuntui olevan liian pitkä, ja kysymyksiä elokuvan pituudesta kuului toistuvasti, kuten myös lasten hermostunutta liikkumista. Lapsia nauratti "yksinkertaiset" asiat ihanasti, ja erään heistä mielestä elokuvan alussa näkyvä linna (Disneyn logo) kertoi siitä, että nyt oli alkamassa Frozen! :) Elokuvan aikana minun päätäni myös siliteltiin takana istuvan lapsikatsojan toimesta, mikä ei tuntunut ollenkaan ärsyttävältä (hänen äitinsä tosin kielsi aina, ettei muiden päihin saa koskea). Oli miten oli, annan Risto Reippaalle ja Nalle Puhille arvosanaksi numeron 9! Kannattaa käydä katsomassa tai vuokrata elokuva itselleen sen ilmestyttyä!
(Kuva on otettu osoitteesta: www.impawards.com)
(Ja hupsista, huomasinpas, että en ole tänne blogiin kirjoittanut aikoihin. Kamerassani on kyllä kuvia Disney-tavaroista, jotka minun on tarkoitus esitellä blogissa, kunhan saan kuvat ensin siirrettyä koneelle!)
Risto Reipas ja Nalle Puhissa oli pieniä epätasaisuuksia, mutta kyllä voin helposti sanoa, että vihdoin Disney on tehnyt hyvän live action elokuva, muista 2010 luvun live actioneista en lainkaan pidä. Kävin myös katsomassa dubatun version ja se ehkä vetosi sisäiseen lapseeni, sillä minulle Nalle Puh on aina ollut Jarmo Koski.
VastaaPoistaIhanaa, että Risto Reipas ja Nalle Puh oli sinusta(kin) onnistunut live action -leffa! Onnistuneen elokuvakokemuksen myötä uskaltaa antaa sitten mahdollisuuden tulevaisuudenkin Disney-leffoille. :)
PoistaNoista lapsikatsojien kommenteista herää kyllä kysymys, että muistavatkohan aikuiset aina tsekata etukäteen leffan pituuden ja/tai tarinan pääpiirteissään... Anekdootti: ysärillä oma äitini luotti aivan sokeasti Disneyn brändiin "kaikille lapsille sopivana" viihteenä, ja näin jälkikäteen olen kyllä kyseenalaistanut esimerkiksi Fantasian sopivuuden neljävuotiaalle yksin katsottavaksi. Nalle Puhissa tuskin on mitään yhtä hurjaa, mutta kokoillan elokuvan pituus voi tosiaan olla kynnyskysymys aika monelle muksulle (ja miksei myös mobiililaiteriippuvaiselle aikuiselle ;) ).
VastaaPoistaMinä haluaisin ainakin uskoa, että nykyajan vanhemmat ovat valveutuneita, ja katsovat juonikuvauksen ym. etukäteen. Nykyajan lastenohjelmat ovat vain niin nopeatempoisia, ja niissä on menoa ja meininkiä koko ajan, joten lapset eivät tule tottuneeksi näihin hitaammin eteneviin elokuviin/sarjoihin. Itsekin katsoessa vaikkapa 80-luvulla tehtyjä elokuvia niiden etenemisnopeus tuntuu välillä todella hitaalta, mikä on sääli (siis sen kannalta, että itsekin on tottunut nopeaan tapahtumien etenemiseen). Toki tällaisten hitaampitempoisten elokuvien katsomista voisi lasten kanssa harjoitella ensin kotona, eikä ensimmäisenä siellä elokuvateatterissa.
PoistaMinä en tätä elokuvaa harmikseni ehtinyt käydä katsomassa (dubattua versiota kyllä esitetään vielä, mutta en tykkää katsoa live-action -elokuvia dubattuna) . Ehdotin kyllä siskolleni, että menisimme katsomaan, mutta hän ei oikein innostunut ja koko asia unohtui hetkeksi. Nyt kun olisi sitten ollut tilaisuus mennä tätä katsomaan, niin tajusin, ettei originaaliversiosta olekaan enää näytöksiä... :( On kyllä outoa, miten nopeasti näytökset loppuivat, eihän ensi-illasta ole kuukauttakaan. Mutta varmasti aion katsoa, kunhan elokuva vain tulee saataville! Olen kuullut siitä paljon hyvää, ja näyttelijätkin kuulostavat lupaavilta. :)
VastaaPoistaNo joo, minäkin olisin halunnut elokuvasta kovasti nähdä originaalin version, mutta niiden esittäminen loppui tosiaan aivan liian aikaisin! Kai tätä pidetään sitten niin "lastenelokuvana", vaikka juuri tässä nimenomaisessa elokuvassa olisi paljonkin filosofiaa aikuisten makuun. Kyllä minäkin aluksi mietin, etät voinko katsoa Ewan McGregoria dubattuna, mutta pakko minun oli sitten lopulta sitä mennä katsomaan - ja hämmästyin, miten hyvin suomalainen ääni miehelle sopikin. ;) Mutta elokuva kannattaa ehdottomasti katsoa, kun saat mahdollisuuden!
PoistaMä näin tästä trailerin ja sillä perusteella taitaa jäädä väliin... Tykkään muutenkin Disneyllä enempi piirretyistä kuin live actioneista. Pähkinänsärkijä sen sijaan kiinnostaisi.
VastaaPoistaHihii, minä taas intoilin elokuvasta alusta asti ihan vain Ewan McGregorin takia. ;) Pähkinänsärkijä kiinnostaa minuakin, mutta ajattelin, että sen voisin mennä katsomaan vasta joulukuussa, kun elokuvasta saa varmaan kivasti joulutunnelmaa. JOS Pähkinänsärkijä vain enää pyörii silloin teattereissa... Ja kyllä animaatiot ovat minunkin sydämessäni korkeammalla sijalla kuin live actionit. Onneksi molemmista voi kuitenkin nauttia. :)
PoistaMun mielestä oli aika surullista, että Akira Takaki ei ollut Ruun suomenkielisenä äänenä tässä elokuvassa , (mikä on kyllä toisaalta ihan ymmärrettävää, sillä se on jo muutenkin liian vanha Ruun ääneksi). Vaikka Ruulla on nyt eri ääninäyttelijä, niin mulle Akira Takaki on kuitenkin ainoa ja oikea Ruun ääni. Nykyään Takaki ääninäyttelee Ryhmä Haun Tomaa ja oon kuullut sen ääntä siellä. (Sen takia varmaan tykkäänki Ryhmä Hausta, vaikka mun suosikki on kylläkin Samppa). Niin ja Jarmo Koski/Seppo Taalasmaa on ainoa ja oikea Nalle Puh enkä voi kuvitella, että se ääninäyttelijä vaihdettais. Toi live action oli aika kiva, mutta tykkään kuitenkin enemmän niistä animaatioista. Katoin ton dubattuna, sillä teen aina sillä tavalla, että yritän arvata hahmojen ääninäyttelijät samalla, kun katon elokuvaa. Tunnistin aika monta ääninäyttelijää, kuten Paavo Kerosuon, Heljä Heikkisen, Antti Pääkkösen ja sitten tietenkin Puhin, Nasun ja Tiikerin äänet. Kanilla oli muuten sama ääninäyttelijä, kuin Roope Ankalla. Itsekkään en tykkää live action elokuvista dubattuna, sillä on aika outoa, että oikealle ihmiselle tehdään uus ääni. Eri asia, jos dubataan eläintä, esinettä tai elokuvan kertojaa.
VastaaPoista