19.6.2017

Soundtrack 10.

Uusin Disney-soundtrackini on uusimmasta Disney-klassikosta: Vaianasta! Tilasin levyn itselleni aikaisin keväällä cdon.comista, ja vasta levyn kotiin saatuani tajusin sen olevan englantilaista tekoa. Ostin kyllä tarkoituksella englanninkielisen levyn, mutta Yhdysvalloissahan elokuva kulkee nimellä Moana, joten omistamani version täytyy olla siis Iso-Britannian versio. Huomasin asian vasta kuunnellessani joitain lauluja, joiden YouTube-versioista olin tottunut kuulemaan nimen "Moana" Vaianan sijaan. :)


Avattuani Vaiana-soundtrackin muovisuojuksestaan haukoin hetken vain henkeäni: levy, kotelo ja kansilehtinen ovat sanoinkuvaamattoman upeita! Niissä on aivan ihanat värit ja elokuvan visuaalinen ilme välittyy niistä helposti. Kansilehtistä on kuvitettu laulujen aikana tapahtuvilla kohtauksilla. Elokuvan vaikuttavimmat ilmestykset, Maui ja Tamatoa, ovat saaneet itselleen kokonaisen aukeaman lauluineen, jotta heidän ulkomuotonsa pääsisi kunnolla esiin. Kansilehtisestä löytyy siis kaikkien laulujen sanatkin.


Vaiana-levyn laulut on sijoiteltu levylle siten, että alussa on kaikki lauletut laulut, joiden jälkeen levyllä esitetään elokuvan instrumentaalit. Minä pidän tästä järjestyksestä. Myös levyn takakannessa lauletut laulut ja instrumentaalit on eroteltu ihan omille palstoilleen, ja aluksi levyä katsellessani ihmettelin, eikö siinä ole ollenkaan instrumentaaleja. Luulen, että kaikki elokuvan taustamusiikit ovat päässeet levylle, sen verran pitkä on tuo kappalelista. Levyllä esitetään tosiaan kaikki laulut, myös lopputekstien aikana soivat "poppisversiot" How Far I'll Go:sta ja You're Welcomesta. Paras laulu levyltä on mielestäni Mauin laulama You're Welcome, jostain syystä olen kiintynyt siihen tosi paljon. Muutkin elokuvan laulut ovat kyllä mielestäni laadukkaita ja päähän soimaan jääviä, eli hyviä. Instrumentaaleista en osaa vielä valita lemppariani - en ole kuunnellut niitä yhtä paljon kuin itse lauluja.





Mikä on teidän lempparinne Vaianan lauluista? Itse olen ihan fiiliksissäni koko levystä, ja odottelen kovasti Vaiana-blu-raytä, jonka tilasin cdon.comin ennakkomyynnistä, mutta joka ei ole vieläkään kotiutunut tänne! Haluaisin nähdä elokuvan jo uudestaan!

8 kommenttia:

  1. Onpa hienoja nuo kotelon sisällä olevan lehtisen kuvitukset! Minulla on edelleen Vaianan soundtrack hankkimatta, mutta se päätyy varmasti ennemmin tai myöhemmin kokoelmaani.

    Vaianan lauluista ehdoton suosikkini on upea I Am Moana! Siinä yhdistyy kaikki, mistä pidän: mahtipontisuus, koskettavuus sekä repriisit. Vastaavia lauluspektaakkeleita olenkin jo kauan kaivannut Disneyn uudemmilta klassikoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, hanki levy ihmeessä! Täällä sitä on ostamisen jälkeen kulutettu melkein tauotta. :) I Am Moana on kyllä mahtava laulu, ja elokuvakäynnin aikana se sai kylmiä väreitä aikaiseksi! Itse asiassa juuri kyseistä kappaletta kuunnellessani tajusin, että tämä on Iso-Britannian versio, sillä levyllä lauletaan: "I am Vaiana!" Minä kajautin komeasti itse Moana-nimen sinne väliin, ja olin ihan puulla päähän lyöty, kun nimi olikin eri. XD

      Poista
  2. Levy näyttää ihanalta, voisi itsekin hankkia! Minulla ei ole yhtään Disney-soundtrackia, mutta haluaisin kyllä. Vaianan musiikki on kyllä upeaa. Suosikkikappaletta on vaikea valita, minäkin pidän I Am Moanasta, mutta myös Shiny ja You're Welcome kuuluvat suosikkeihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin ihana! Suosittelen kyllä sen hankkimista, ja myös muiden Disney-soundtrackien. Niitä on mukava kuunnella. Vaianan musiikki on todella upeaa, ja kaikki laulut ovat mielestäni hyviä ja onnistuneita! Pidän niistä kaikista - varsinkin englanninkielisistä, kun niiden sanat ymmärtää. :)

      Poista
  3. Soundtrack on kokonaisuudessaan todella upea! Etenkin tuo levyn kuvitus miellyttää omaa silmääni :)
    Odottelen innolla Moanan katsomista!

    Minäkin muuten ostin elokuvan ennakkoon ja olin todella pettynyt että toimitukseen kului kokonaiset 6 arkipäivää, vaikka klassikko laitettiin matkaan jo viime maanantaina!! Toimitusajoissa on tapahtunut huomattava muutos sillä koin saman erään toisen hiljattain ostamani elokuvan kohdalla. Ennen se oli korkeintaan 3 päivää. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on värimaailmaltaankin koko levykokonaisuus ihana! Erityisesti juurikin tuo itse levy! :) No minä ihmettelin vähän samaa noissa toimitusajoissa! Jos tuotteen lähetettyä luvataan, että se on 3-4 päivässä perillä, niin sen pitäisi tosiaan olla! Minäkin sain viime viikon maanantaina ilmoituksen, että Vaiana on lähetetty minulle postissa, mutta se tuli perille vasta tänään keskiviikkona: 9 päivän jälkeen!!! Hirveää kuluttajan harhaanjohtamista! Tästä pitäisi kyllä tehdä valitus! Mur!

      Poista
  4. Aivan ihanan näköinen koko kokonaisuus! Tuo kannessa oleva kuva purjehtivasta Vaianasta ja Mauista on niin hieno ja itse levykin on mahtavan näköinen! :D Nyt kyllä tekee mieli hankkia tämä soundtrack omaankin kokoelmaan vaikka olen toistaiseksi tyytynyt kuuntelemaan kappaleita Spotifyn kautta.

    "I am Moana" kuuluu minunkin lemppareihini elokuvan lauluista, mutta pidän myös todella paljon "How Far I'll Go" kappaleesta, jota kuuntelin todella paljon jo ennen kuin elokuvaa olin nähnytkään. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin ihana! Suosittelen kyllä hankkimaan ihan vain levykokonaisuuden kauneuden takia! <3 "I am Moana (/Vaiana)" tuntuu olevan monen suosikkikipale, eikä ihme! Se alkaa ihanan rauhallisissa ja miettiväisissä tunnelmissa, mutta paisuu lopulta kylmiä väreitä aiheuttavaksi voimakappaleeksi! "How Far I'll Go" on myös ihana laulu. Ja kaikki Vaianan laulut ovat ihania! Ah!

      Poista

Kiitos kommentistasi!