Soundtrackit 8.

En ole vielä esitellyt täällä ihka ensimmäisiä omistamiani soundtrackejä! Ala-asteella ollessani vanhempani ostivat minulle Leijonakuningas- ja Pocahontas -soundtrackit. Minulla ei ole mitään hajua, mistä levyt on ostettu, mutta ne on ostettu joskus viime vuosituhannella (90-luvun lopussa). Molemmat levyt ovat englanninkielisiä, ja ne ovat rakkaimmat Disney-levyni.

Leijonakuningas-soundtrackin kansi on todella upean näköinen. Olen aina ihastellut kannen estettisyyttä ja jylhää Simbaa. Kansilehtisen takakansi jatkaa lehtisen kannen kuvaa tasannilla. Varsinainen levypakkauksen takakansi on vain tylsän sininen. Kansilehtisen sisällä ei ole yhtään kuvia elokuvasta. Sisältä löytyy kaikkien laulujen sanat, ja sanojen taustalle on piirretty kyllä aurinkoja ja kasveja pieneksi estetiikan siemeneksi. Olen tottunut levyjen kansilehtisissä tällaiseen koruttomuuteen, ja niinpä innostun aina hirveästi ostaessani levyn, jonka kansilehtisessä komeilee monenlaisia kuvia (kuten Legacy Collection -levyillä).

Leijonakuningas-levyltä löytyy elokuvan lauletut laulut ja Elton Johnin versiot lauluista. Levyllä on neljä instrumentaalikappaletta, eli kaikki elokuvan taustamusiikit eivät ole levylle valitettavasti mahtuneet. Rakastan Leijonakuninkaan lauluja, ja tätä levyä kuunnellessa pääsee aina elokuvan afrikkalaiseen tunnelmaan. En osaa valita lauluista parasta, sillä kaikki ovat omalla tavallaan tärkeitä minulle. Be Prepared on se vähiten kuunneltu, ja ainoa, jonka sanoja en osaa ulkoa. Instrumentaaleista paras on mielestäni Under the Stars.

Pocahontas-soundtrackin kansi on kanssa upea! Kuva on otettu elokuvan kohtauksesta, jossa Pocahontas kohtaa John Smithin ensimmäistä kertaa vesiputouksen höyryjen keskellä. Olen aina pitänyt kohtauksen esteettisyydestä, ja niinpä kansikin on mieleeni. Muuten levy ei voi koreilla esteettisyydellään, sillä takakansi, levy ja kansilehtinen eivät sisällä kuvia. Kansilehtisen sisäpuoli on tosin tehty kuin intiaanien kirjoittamaksi. Ihan niinkuin laulujen sanojen takana olisi nahalle piirrettyjä kuvia, ja nahan ompeleita näkyy lehtisen alakulmassa.

Pocahontas-soundtrackissä on yhteensä 28 laulua. Levyltä löytyy kaikki elokuvan lauletut kappaleet Kaarnamuorin "kuule sydäntäs" -lurituksineen. Levyllä on myös elokuvasta instrumentaaleja lauluja, joista osa on laulettujen laulujen välissä, mutta suurin osa laulujen perässä. En ymmärrä tätä jakoa. Levyn lopusta löytyy vielä kaksi pop-versiota elokuvan biiseistä. Lauletuista lauluista paras on mielestäni Colors of the Wind (yllätys yllätys) ja instrumentaaleista Farewell.

Omatunto

Joulukuussa (muistaakseni?) eräs kaverini lähti käymään Kööpenhaminassa. Sanoin hänelle vitsillä, että tuopa minulle jotain Köpiksen Disney Storesta, minä kyllä maksan. Yllätyksekseni ja ilokseni kaverini innostui tästä tehtävästä, ja niin sain Kööpenhaminasta tuliaiseksi omantunnon. Sellainen on hyvä saada tässä vaiheessa elämää! ;D Luokseni matkasi siis noin 26 sentin pituinen Samu Sirkka -pehmolelu! Samu näyttää ihanan herrasmiesmäiseltä hienossa frakissaan, ja ihastuin häneen täysin. Silkkinen, keltainen kaulahuivi (?) antaa loppusilauksen Sirkan upeudelle. Kiitos siis Saaralle ihanasta Samu Sirkasta!!!!

The Fairest One of All

Ostin The Fairest One of All -kirjan itse itselleni syntymäpäivälahjaksi viime marraskuussa. Luin kirjan vasta tämän vuoden puolella (Viidakkokirjan viedessä ajan viime vuonna...). The Fairest One of All kertoo Disney-klassikon Lumikki ja seitsemän kääpiötä teosta. Kirja on jaettu kolmeen osa-alueeseen: aikaan ennen Lumikin tekoa, Lumikin tekoprosessiin ja aikaan Lumikin ilmestymisen jälkeen. Ensimmäinen osa-alue esittelee eri versioita Lumikista ennen vuotta 1934. Käsittelyyn pääsee niin Grimmin versio sadusta kuin kaikki mahdolliset näytellyt elokuvat ja teatteriversiot Lumikista. Toinen osa-alue on kaikkein pisin kolmesta alueesta. Siinä kerrotaan Walt Disneyn innostumisesta pitkän animaation tekoa, erityisesti Lumikkia kohtaan, sekä tietysti elokuvan tuotannosta, musiikista ja animaatiosta. Jokainen elokuvassa esiintyvä hahmo metsästäjää myöten pääsee syväanalyysin kohteeksi. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan jokainen elokuvan kohtaus käsitellään yksitellen yksityiskohtaisesti läpi. Toisen osa-alueen viimeinen kappale kertoo Lumikin ensi-illasta. Kolmas kirjan alueista pääseekin alkamaan Lumikki-huumalla. Lopussa käsitellään myös Disneyn sota-ajan elokuvia ja kuinka Lumikki (tai lähinnä kääpiöt) osallistui niihin, Lumikkia televisiossa sekä elokuvan uudelleenjulkaisuja teatterikierrosten muodossa. 

The Fairest One of All -kirja on suurikokoinen, ja se on fyysisesti todella raskasta luettavaa. Itse teksti on kuitenkin kirjoitettu koukuttavasti, ja minä ainakin uppouduin Lumikin maailmaan täysin kirjaa lukiessani. Kirjassa oli enemmän tekstiä, kuin mitä olin odottanut sitä netistä ostaessani, mutta onneksi satojen sivujen väliin mahtui kiitettävästi kuviakin. Pidän kirjasta todella paljon, ja yritän nyt vain keksiä, missä kohdassa kotiani se pääsisi edustamaan itseään kaikessa komeudessaan! :)

Disney-postikortit

Disney-kokoelmaani kuuluu myös pieni kasa postikortteja. Kortit ovat niin nättejä, että ne ovat saaneet näköalapaikan työpöytäni yläpuolelta. Niinpä aina, kun kirjoittelen tietokoneella blogeihin Disney-tekstejä, voin hakea inspiraatiota postikorttien kuvista. :) Osan korteista olen saanut siten, kuten kortteja yleensä saadaan: joku on lähettänyt ne minulle, yleensä syntymäpäiväkortiksi. Osan korteista olen kuitenkin ostanut itse ihan oman seinäni iloksi.

Yläpuolella olevat dalmatialaiset ja kahden alapuolella olevan kuvan kortit olen ostanut itse Turun kauppahallista. Ainakin ennen muinoin Turun kauppahallissa oli pieni myymälä, joka myi suomalaisaiheiden matkamuistojen lisäksi vanhaa sarjakuva-tavaraa. Myynnissä oli mm. Betty Boob -mukeja, Tintti-julisteita ja hirveä määrä Disney-aiheisia postikortteja, pieniä patsaita ja joulukoristeita. Itse ostin myymälästä aina vain postikortteja ja pinssejä niiden alhaisten hintojen takia. En ole nyt suunnilleen kahteen vuoteen käynyt Turun kauppahallissa, eli en tiedä, onko myymälä vielä paikallaan. Mutta jos suuntaatte Turkuun päin, niin käykää ihmeessä tsekkaamassa kauppahallin puolelta mahdollisia Disney-herkkuja!

Yläpuolella olevan kuvan korteista Topi ja Tessu on ostettu vielä Turun kauppahallista. Viidakkokirja- ja Wall-E -kortit olen saanut eräältä kaveriltani synttärikorteiksi. Kaunotar ja Kulkuri -kortin on taas eräs toinen kaverini lähettänyt minulle ulkomailta, en nyt muista, mistä päin Eurooppaa. 

Yllä olevan rivin korteista vanhin on ehdottomasti dalmatialaiskortti, kuten siinä komeilevasta numerostakin näkee. Olen saanut sen oikeasti täyttäessäni 8 vuotta! Leijonakuningas 2 -kortin äitini osti oman valintani mukaan jostain kirjakaupasta ala-asteella ollessani. Ihaa-kortin olen saanut ylä-asteella synttärikortiksi. Kaikki alarivissä olevat kortit olen taas saanut yliopisto-opiskeluaikoinani synttärikorteiksi. 

Alla on vielä kuva, jossa kortit komeilevat seinälläni.

Hamstraatko sinä Disney-aiheisia postikortteja? Tai onko sinulla tapana ostaa postikortteja ihan vain itsellesi koristeeksi johonkin? Minä voin vastata molempiin kysymyksiin: kyllä!

Tiikeri-tsumi

Toivoin joululahjaksi veljeltäni Tsum Tsumia, ja toiveeni täyttyi. Sain joululahjaksi Tiikeri Tsum Tsumin, ja näin kokoelmani kasvoi yhdellä karvapalleroisella suuremmaksi. Veli osti Tiikerin BR:stä. Se oli mielestäni laadukkaampi, kuin samaisesta kauppaketjusta itse ostamani Mikki ja Minni - tai ainakaan nukkaa ei ollut nähtävillä. Tiikeri kiinnosti kovasti jouluna vanhempieni villakoiria, mutta onneksi onnistuin pelastamaan hänet koirien hampaista. Voi sitä pettymyksen ilmettä, mikä koirien silmistä paistoi. :) Seuraavat Tsum Tsumit joudun ostamaan ulkomailta, ellei BR:n valikoima pian laajene. Itse olen nähnyt BR:ssä myynnissä omistamieni Tsumien lisäksi Ihaan, ja jotenkin hänestä tehty pallero ei kauheasti innostanut minua avaamaan rahapussini nyörejä. Pidetään siis peukkuja, että BR:n valikoima kasvaa, tai että saan pian houkuteltua mieheni mukaan Tukholmaan Disney Store -reissulle! 

Alla vielä kaikki Tsum Tsumini yhteiskuvissa.

Soundtrack 7.

Esittelin marraskuussa ensimmäisen omistamani Disneyn The Legacy Collection -CD:n, Pinocchion. Toinen ostamani Legacy Collection -levy on Tuhkimo, ja se juhlistaa Disneyn Tuhkimo-elokuvan 65-vuotis juhlaa.

Tuhkimo-levyn kuvituksesta vastaa Lorelay Bové, joka on maalannut kaikkiin The Legacy Collection -sarjan levyihin upeat kannet. Paksu kansilehtinen sisältää Lorelay Bovén minimaalauksia, mutta joukkoon on mahtunut myös luonnoksia elokuvan tekoprosessin ajalta. Erityisesti Tuhkimon talon (pohja)piirrustukset kiehtovat minua. Upean kuvituksen lisäksi kansilehtistä kelpaa selailla, sillä siinä on kaikkien laulettujen kappaleiden sanat, mutta lisäksi siinä on pienimuotoinen tietoisku Tuhkimon musiikin tekoprosessista ja ääninäyttelijöiden (laulajien) valinnasta.

Tuhkimo-soundtrack sisältää kaksi levyä. Ensimmäisellä levyllä on kaikki elokuvan kappaleet esiintymisjärjestyksessään. Lauletut laulut ja instrumentaalit siis vuorottelevat keskenään. Ensimmäisellä levyllä on vain 10 kappaletta, ja levy tuntuu tosi lyhyeltä. Toiselta levyltä kappaleita löytyy yli kaksinkertainen määrä, 23. Toiselle levylle on löydetty Disneyn arkistoista "kadonneita" kappaleita, joita on Tuhkimon tekoprosessin aikaan nauhoitettu elokuvaa varten, mutta jotka on jätetty pois valmiista elokuvasta syystä tai toisesta. Kaikista näistä kadonneista kappaleista esitetään levyllä demo-versio ja "kunnon" versio. Ei ihme, että kakkoslevyllä on enemmän kappaleita, kun melkein kaikki esitetään kahteen kertaan. Kakkoslevyllä on myös "Bonus kappaleita", jotka kuulostavat minusta Tuhkimon taustalla soivalta musiikilta, joita kuullaan jo ykköslevyllä. Näitä bonus-kappaleita ei selitetä kansilehtisessä millään lailla (tai en ainakaan huomannut), ja ne jäävätkin minulle hieman mysteeriksi.

Tuhkimossa on aivan ihanat musiikit, ja ilomielin ostin tämän soundtrackin levykokoelmani sekaan. Ihanuuden kruunaa levyn ja kansilehtisen mahtavat kuvitukset... Joskin takakannessa Tuhkimoa tanssittava jykeväleukainen prinssi saa minussa aikaan nauruntirskahduksia. :)

The Jungle Book + The Second Jungle Book -kirja-analyysi

Kirjoittaja: Rudyard Kipling
Sivumäärä: Kahdessa kirjassa yhteensä 277
Valmistusvuosi: 1894 ja 1895
Kuvittaja: J. Lockwood Kipling ja W.H. Drake

”It was seven o’clock of a very warm evening in the Seeonee hills when Father Wolf woke up from his day’s rest, scratched himself, yawned, and spread out his paws one after the other to get rid of the sleepy feeling in their tips.” 

Syvä huokaus. Se on ensimmäinen reaktio, mikä minulla tulee, kun kuulen puhuttavan Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta. Sain Viidakkokirjan lainaan sedältäni vuoden 2014 kesällä. Aloin lukea sitä vuoden 2015 alussa, ja oikeastaan koko viime vuosi (2015) minulla meni taistellessa kirjan kanssa. Sain kirjan lainaan englanninkielisenä versiona, enkä ole tähänkään päivään mennessä löytänyt kirjasta suomenkielistä versiota asuinpaikkakuntani kirjastosta. Sedältä lainaamani kirja sisältää kuusi Rudyard Kiplingin teosta: The Jungle Book, The Second Jungle Book, Just So Stories, Puck of Pook’s Hill, Stalky & Co. ja Kim. Kirjoista neljä kertoo Intian viidakoiden eläimien tarinoita, kun taas kahden (Puck of Pook’s Hill ja Stalky & Co.) tapahtumat sijoittuvat Englantiin. Tai näin ainakin olen käsittänyt. Kaksi ensimmäistä kirjaa luettuani päätin antaa periksi loppukirjan suhteen, vaikka kirjan kesken jättämisestä tulee minulle aina huono omatunto. 

Miksi en sitten pitänyt Rudyard Kiplingin kirjoista? Rudyard Kiplingin Viidakkokirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1894, Toinen viidakkokirja vuonna 1895. Lukemaani versiota mainostetaan kannessa ”unabridgeg”, eli kirja on lyhentämätön. Ja sen kyllä huomaa. Kipling maalailee lukijan eteen todella tarkkoja kuvauksia viidakosta, mutta välillä tämä kuvaus menee vähän liian pitkälle. Tapahtumien lihottamista ja jonkun hahmon ajatuksia pitkitetään välillä monen sivun verran! Tämä sinällään ei vielä haittaisi, mutta kun kaikki on kirjoitettu hyvin vanhahtavalla englannilla. Suomalaisen lukijan keskittyminen herpaantuu todella helposti, eikä kirjaan tarttuminen ole helppoa. Kirjaa lukiessa tarina vie kuitenkin monesti mukaansa, mutta vaikka tarina olisikin hyvä, vie edellä mainitsemani syyt hohdon kirjan lukemisesta tehden siitä pakkobullaa. 

The Jungle Book ja The Secong Jungle Book ovat keskenään hyvin samanlaisia kirjoja. Molemmat kertovat tarinoita viidakosta tai muualta maailmasta eri hahmojen näkökulmista. Väliä ei ole sillä, onko kertoja ihminen, eläin vai jokin ihmisen ja eläimen välimuoto. Jokainen tarina kestää yhden kappaleen verran, ja jotkut tarinoista jäävätkin irrallisiksi kirjan muista kertomuksista. Kirjan kappaleissa kerrotaan mm. eskimoista, valkoisesta hylkeestä, ilkeästä krokotiilista, elefanteista ja mangustista nimeltä Rikki-tikki-tavi. Kaikki kirjan kappaleet alkavat ja loppuvat aina ”lauluun” - tai kirjan sivuilta ilman melodiaa kuultuna käsitän laulut runoiksi. Punaisena lankana kirjoissa näyttäytyy viidakossa kasvaneen Mowglin tarina, johon palataan aina uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisessä kirjassa kerrotaan Mowglin kasvamisesta viidakossa: kuinka susiperhe kasvatti hänet, kuinka hän yritti löytää paikan ihmisten kylästä siinä kuitenkaan onnistumatta ja kuinka hän tappoi tiikeri Shere Khanin. Toisessa viidakkokirjassa Mowglin tarinaa jatketaan, ja siinä kerrotaan, kuinka Mowgli elää viidakossa susilauman johtajana hyökäten milloin kenenkin vihollisen kimppuun. Toisessa kirjassa nähdään myös takaumia Mowglin elämästä viidakossa lapsena. Kirja loppuu siihen, kun Mowgli palaa takaisin ihmisten joukkoon tällä kertaa jääden sinne ilmeisesti pysyvästi. 

Rudyard Kiplingin kirjoittaman Viidakkokirjan tapahtumat ja hahmot eroavat melko selkeästi Disneyn Viidakkokirja-klassikosta. Kirjassa Mowgli todellakin kasvaa susien huomassa, ja hänestä tulee jopa susilauman johtaja. Kirjan Mowgli esitetään paljon eläimellisemmäksi ja julmemmaksi Disneyn versioon verrattuna. Kirjan sivuilla moni hahmo saakin surmansa, ja Mowgli on osallisena usean eläimen kuolemaan, esimerkiksi tiikeri Shere Khanin. Shere Khan kulkee viidakossa Mowglin lapsuudesta asti, ja tiikeri vihaa poikaa koko tuon ajan, mutta viidakon lait (joita kirjassa esitellään ties kuinka monesti) estävät tiikeriä hyökkäämästä ihmispojan kimppuun. Tapettuaan tiikerin Mowgli vielä nylkee sen, ja vie tiikerin taljan esille ”neuvoston kivelle” (council rock). Tällainen käytös ei sovi Disneyn puhtoiselle Mowglille. Elokuvan lailla kirjassakin Mowglin neuvonantajina toimivat Baloo ja Bagheera. Molemmat ovat kuitenkin kirjassa yhtä viisaita ja keskenään samankaltaisia isähahmoja; Baloo ei ole samanlainen ”viidakon pahin pummi” kuin elokuvassa. Kirjassa Mowgli jopa viihtyy enemmän Bagheeran kanssa. Kirjassa Kaa-käärme on myös yksi Mowglin ystävistä ja opettajista, vaikka ensimmäisellä tapaamiskerralla Kaa meinaakin syödä Mowglin. Hathi-elefantti on kirjassa viidakon viisain eläin, eli aivan toisenlainen kuin Disneyn animaatiossa. Elokuva ja kirja taasen esittävät apinat samanlaisina, sillä molemmissa apinat ovat viidakon alhaisinta lajia, joita ei viidakon lait koske. 

Viidakkokirja-kirja eroaa suuresti Disneyn Viidakkokirja-elokuvasta. Suuri eroavaisuus on myös ainakin minun kohdallani kirjan ja elokuvan mielenkiinnon-asteessa. Uskon, että Viidakkokirja olisi varmasti paljon mieluisampaa lukemista suomeksi, joten jos aiotte kirjan lukea, suosittelen hankkimaan sen omalla äidinkielellänne. Vaikka kirja ei mitään unelmalukemista ollutkaan, niin odotan nyt kahta kauheammalla innolla huhtikuussa ensi-iltaan tulevaa Disneyn uutta, näyteltyä versiota Viidakkokirjasta. On mielenkiintoista nähdä, mukaileeko elokuva enemmän kirjaa vai Disneyn animaatiota.