Rinki tinki tinki -blogini puolella kyselin toukokuussa, millaisia tekstejä lukijat toivoisivat minun sinne kirjoittavan. Eräs toiveista kuului näin: "Mitä jos arvioisit Disney live action elokuvia sitä mukaa kun niitä tässä tulee?" Pitkällisen pohdinnan tuloksena päätin, että Rinki tinki tinki keskittyy pelkästään animaatioelokuviin, mutta tätä Ihmeiden aukiota pidän blogina, jossa voin käsitellä kaikkia muita Disney-aiheita. Niinpä päätin toteuttaa lukijatoiveen täällä, ja kirjoitella täällä lyhyehköjä mielipidekirjoituksia Disneyn uusista ja vanhoista live action -elokuvista. Rinki tinki tinkin puolella oli kuitenkin lisäksi tällainen kysymys: "Voisitko kertoa mitkä ovat kaikki
saduista tehdyt "näytellyt" Disney elokuvat. Liisa Ihmemaassa ja
peilimaassa sekä Cinderella ja Pahatar on. Mutta kuuluuko Metsästäjä ja
Lumikki tähän sarjaan? Mitä muita on?" Päätinpäs, että lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja kirjoittelen tässä tekstissä kaikista näkemistäni näytellyistä Disneyn live action -elokuvista, joista on jo oma versionsa animaatioklassikkojen joukossa.
101 dalmatialaista (1996)
101 dalmatialaista on mielestäni melko unohdettava tapaus. Olen nähnyt elokuvan kokonaisuudessaan vain kerran, pari vuotta sitten. Muistan kyllä lapsena alkaneeni katsomaan elokuvaa, mutta pitäneeni sitä niin tylsänä, etten ole jaksanut katsoa sitä loppuun asti. Tämä on aivan nurinkurista, sillä 101 dalmatialaista on ilmiselvästi lapsille suunnattu, ei aikuisille. Elokuvan vitsit ovat lapsellisia ja fyysisissä tapahtumissa verbaalisten sijaan, esimerkiksi koira puree kidnappaajaansa takapuolesta tai rosvo tippuu lampeen jäätyen täysin.
101 dalmatialaisen juoni on yksinkertainen, ja kulkee aikalailla samoja reittejä pitkin kuin Disneyn animaatioklassikossa. Ihmiset ovat vain saaneet tässä live action -elokuvassa suuremman roolin dalmatialaisiin nähden. Elokuvan dalmatialaiset eivät osaa puhua. Minusta tämä on hyvä ratkaisu, sillä monesti oikeiden eläinten puhumaan laittaminen näyttää vain kököltä. Saamme kuitenkin koirien ajatuksista selvän heidän ilmeitään ja kehonkieltään katsomalla. Koirat itsessään ovat todella suloisen näköisiä, koiranpennut varsinkin. Pääosan elokuvassa tekee Cruella de Viliä esittävä Glenn Close, joka esittää hyvin julmaa ja hullua turkkien rakastajaa. Minusta on hauskaa, kuinka hahmon vaatekaappi koostuu erilaisten mustavalkoisten eläinten kuoseista (esim. seepra, lumitiikeri, lumileopardi), jolloin dalmatialaiset ovat ymmärrettävä jatkumo mustavalko-manialle. Cruellan kätyreitä, Jasperta ja Jespertä elokuvassa näyttelee Hugh Laurie ja Mark Williams. Hugh Laurien hassua roolisuoritusta on hauska seurata, kun hänet tuntee paremmin vakavampihenkisestä roolistaan Tohtori Housena. Myös Mark Williams on minulle tutumpi vakavampana herra Weasleynä. Anitan ja Rogerin hahmot jäävät varjoon rosvojen karisman edessä - tosin näin käy myös alkuperäisessä klassikossa.
101 dalmatialaista on kesy ja mitäänsanomaton elokuva. Minusta elokuvassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta kyllä sen pystyy katsomaan läpi. Parasta antia elokuvassa ovat Glenn Closen upea näyttelijänsuoritus sekä dalmatialaisten söpöilyt. Elokuva ei kuitenkaan pääse lähellekään alkuperäisen animaatioklassikon tunnelmaa. Ilmeisesti 101 dalmatialaista menestyi aikoinaan kuitenkin hyvin lippukassoilla, sillä se sai jatko-osan vuonna 2000 (102 dalmatialaista). Itse en ole jatko-osaa nähnyt. Jos antaisin 101 dalmatialaiselle kouluarvosanan asteikolla nelosesta kymppiin, saisi se numeron 6,5.
Liisa Ihmemaassa (2010)
Liisa Ihmemaassa on hyvin omituinen elokuva. Jos alkuperäistä kirjaa, animaatioklassikkoa ja tätä live action -elokuvaa vertailee keskenään, huomaa niiden kaikkien olevan omia tapauksiaan. Toki kaikissa eri tarinan muodoissa toistuu tietyt samat kuviot, kuten Liisan putoaminen kaninkoloon ja Irvikissan ja Hatuntekijän esiintyminen, mutta kaikki tarinat ovat tunnelmaltaan erilaisia. Live action -elokuvan voi tosin nähdä olevan jatkoa aiemmille Liisan seikkailuille, sillä uudessa elokuvassa Ihmemaan asukit ja Liisa muistelevat koko ajan aikoja, jolloin Liisa vieraili kaninkolossa ensimmäisen kerran. Vuoden 2010 live action -elokuva erottuu muista Liisa-formaateista synkkyydellään. Herttakuningatar hallitsee Ihmemaata tyrannimaisin ottein, ja animaatiosta sekä kirjasta poiketen kaikki Ihmemaan asukkaat tuntuvat kärsivän tästä. Liisasta yritetään tehdä elokuvassa sankareiden sankaria, kun aikaisemmissa versioissa hän on ollut lähinnä vain ihmettelemässä Ihmemaan meininkiä.
Mainitsin alussa, että pidän Liisa Ihmemaassa -elokuvaa omituisena. Omituisuus johtuu mielestäni tietokoneanimaatiosta ja efekteistä. Hahmot ja koko Ihmemaa näyttävät jotenkin vääristyneiltä, synkiltä ja groteskeilta. Tämä ei tosin ole ihme, sillä elokuvan ohjaaja on Tim Burton, jonka elokuvat ovat yleensä tyyliltään synkkiä ja jopa goottimaisia. Liisaa elokuvassa näyttelee Mia Wasikowska, joka tuli roolinsa myötä kansainvälisesti tunnetusti näyttelijäksi. Wasikowska näyttelee Liisan roolin uskottavasti. Hullua Hatuntekijää elokuvassa näyttelee Johnny Depp, jonka roolisuoritus on kanssa hyvä... mutta jo elokuvan ilmestymisaikoihin minua ärsytti se, kuinka Johnny Depp tuntui olevan useissa rooleissaan samantyyppinen henkilö. Saksikäsi Edward, Jack Sparrow, Hullu Hatuntekijä, Tonto, iso paha susi ja jopa Sweeney Todd ovat kaikki kajaalisilmäisiä, pörrötukkaisia, hiukan hassahtaneita miehiä. Olisi kiva nähdä Deppiä välillä toisenlaisessa roolissa - mutta onneksi edellä mainitut eivät ole hänen ainoita roolituksiaan, vaan väliin mahtuu toisenkinnäköistä Deppiä. Liisa Ihmemaassa -elokuvassa näyttelee myös Anne Hathaway Valkoisena kuningattarena ja Helena Bonham Carter Punaisena kuningattarena, ja minusta molemmat kuningattaret ovat loistavia - toinen on raaka, julma ja itsekäs, kun taas toinen on liiankin elegantti ja empaattinen.
Liisa Ihmemaassa on otteessaan pitävä, ihmeellisyyksiä sisältävä seikkailuelokuva. Vaikka paketti tuntuu olevan koossa, on minulla tunne, että elokuva ei ole täydellinen. Siitä puuttuu se jokin, joka tekee elokuvasta hurmaavan, ja jonka takia ihastun elokuvaan silmittömästi. Kyllähän Liisaa Ihmemaassa katsoo mielellään, mutta miksikään suosikikseni se ei ole noussut. En ole myöskään nähnyt elokuvalle tänä vuonna ilmestynyttä jatko-osaa, Liisan seikkailut Peilimaailmassa. Liisa Ihmemaassa ansaitseekin minulta siis arvosanakseen keskiverron 7.
Maleficent - Pahatar (2014)
Odotin aikoinani Maleficent-elokuvaa kuin kuuta nousevaa. Pettymykseni oli suuri nähtyäni elokuvan. Olin odottanut, että elokuva kertoo Prinsessa Ruususen tapahtumat Pahattaren silmin. Maleficentissa Pahatar ei kuitenkaan ole sellainen paha, millaisena hänet animaatioklassikossa nähdään. Pahattaresta on tehty väärinymmärretty uhri, ja hänen kirouksensa prinsessalle on pelkkä kostotoimenpide Pahattarelle itselleen tehdystä vääryydestä. Olisin odottanut, että pahatar olisi ollut "kaiken pahuuden rakastajatar", ja olisimme nähneet hänet hykertelemässä julmien suunnitelmiensa parissa. Odotin myös, että tarina olisi kulkenut samaa rataa Disney-klassikon kanssa. Pettymykseni oli suuri siis senkin kannalta, että juoni ei ollut ollenkaan samanlainen. Pahatar asuu metsässä, ei linnassa, haltijatarkummit ovat täyskaheleita eikä Pahatar itse edes muutu lohikäärmeeksi! Olen elokuvan nähnyt vain kerran, mutta pettymykseni oli sen verran suuri, etten sitä kovin helposti toista kertaa katso.
Edellisessä kappaleessa purin ilmoille pettymykseni Maleficentia kohtaan, mutta on elokuvassa paljon hyvääkin. Elokuvan erikoistehosteet ovat kaunista katseltavaa kaikkine metsän eliöineen ja Pahattaren lentonäytöksineen. Pidän myös Auroran näyttelijän, Elle Fanningin, suorituksesta. Fanningia on moitittu elokuvassa huonoksi, mutta minusta hänen esiintymisensä on ihanan valoisa ja ihmetteleväinen. Sen sijaan Angelina Jolien suorituksessa ei ole minusta pahemmin kehumista. Jolie on mielestäni koko ajan ilmeetön ja tylsä. Muiden näyttelijöiden suoritukset ovat ihan ok, ei niistä oikein keksi hyvää tai huonoa sanottavaa. Täytyy vielä mainita, että pidän siitä, kuinka elokuvan alussa näkyvä Walt Disney Studiosin linna ei ole se perinteinen, vaan elokuvassa muutenkin nähtävä Stefanuksen linna. Tällaiset muokatut yksityiskohdat tuovat elokuvaan viimeistellyn vaikutelman.
Maleficent oli minulle siis pettymys (jos se ei tule edellisistä kappaleista ilmi). En ymmärrä, miksi elokuvalle tehdään jatko-osaa; mistä jatko-osan tarina voisi edes kertoa? Samalla toivon myös, että tulevasta Cruella de Vil -elokuvasta tehtäisiin pahismaisempi, eikä Cruellaa nähtäisi siinä uhrina. Olen kuitenkin melko varma, että jos katsoisin Maleficentin toisen kerran, voisi elokuva vaikuttaa minusta paremmalta. Odotukseni elokuvaa kohtaan olisivat jo valmiiksi matalalla, joten se voisi jopa vaikuttaa hyvältä! Ja viihdyttävä fantasiaelokuvahan Maleficent on, jos jättää omat haaveet elokuvasta huomiotta. 6
Cinderella - Tuhkimon tarina (2015)
Maleficent oli jättänyt suuhuni pahan maun Disneyn live action -elokuvien suhteen, joten menin katsomaan Cinderellaa pienellä varauksella. Varaus oli kuitenkin turha, sillä Cinderella iski minuun ja lujaa: elokuva oli mielestäni aivan mahtava! Maleficentin kanssa jäin kaipaamaan sitä, ettei elokuva yhtään muistuttanut animaatioklassikkoa. Cinderella taas kulkee juuri samoja reittejä Disney-klassikon kanssa, ja vaikka elokuvien samanlaisuus voi joistain tuntua tylsältä, minut se hurmasi täysin. Cinderellaa katsoessa tuli siis nostalginen olo, vaikka elokuva olikin ihan uunituore. Tuhkimoa elokuvassa esittää Lily James, ja James on ihanan herkkä ja aidonoloinen Tuhkimona. Komeaa prinssiä näyttelee Game of Thronesista tuttu Richard Madden, ja prinssin hahmo saa enemmän syvyyttä kuin animaatio-prinssi. Pahaa äitipuolta näyttelee aina upea Cate Blanchett, ja hän on saanut hahmoon sopivassa suhteessa pahuutta, mutta myös marttyyrimaisuutta. Suuren esiintymisen pienessä roolissa tekee Helena Bonham Carter, joka esittää Tuhkimon haltiakummia.
Monet kritisoivat sitä, kuinka animaatio-Tuhkimossa Tuhkimon hiiriystävillä on niin suuri rooli, ja kuinka he ovat koko ajan äänessä. Minua hiirten suuri rooli ei ole koskaan haitannut. Hiiriä ei kuitenkaan näytetä niin paljon Cinderellassa. Tietokoneella tehdyt hiiret eivät myöskään puhu, mikä on vain hyvä. Puhuvat eläimet live action -elokuvissa ovat yleensä huono ratkaisu. Cinderellan puvustus on aivan satumaista, ja varsinkin Tuhkimon tanssiaispuku on upea! Myös Tuhkimolla lopussa nähtävä häämekko on ihana, vaikka mekkoa ei elokuvassa pitkään näytetäkään. Ainoa asia, mistä en Cinderellassa pitänyt, oli suurherttuattaren juonittelut. Suurherttuatar yhdisti voimansa ilkeän äitipuolen kanssa. Tästä olisi pitänyt syntyä jotain mahtavaa, mutta ilkeily-yritykset jäivät puolitiehen tehden liitosta turhan.
Pidän kovasti siitä, miten paljon Cinderella muistuttaa Disney-animaatiota Tuhkimosta. Tämänkin elokuvan olen nähnyt vain yhden kerran, mutta se olisi ehdottomasti omaksi ostettavan väärti. Cinderellan tarina on täydellinen, sen maailma on täynnä taikaa ja näyttelijäsuoritukset osuvat nappiin. Toivon, ettei elokuvalle tehdä jatkoa, sillä niin monet Disneyn live action -elokuvat tuntuvat saaneen itselleen ainakin yhden jatko-osan. Cinderella loppuu onnellisesti, ja kuten jo sanoin, niin tarina on tuollaisenaan täydellinen. 10
Viidakkokirja (2016)
Viidakkokirja on Liisan seikkailut Peilimaailmassa -elokuvan jälkeen uusin Disneyn live action -elokuvista. Viidakkokirja tuli teattereihin keväällä, ja pitihän minun käydä se katsomassa varsinkin sen jälkeen, kun olin lukenut Rudyard Kiplingin alkuperäisen teoksen (jota olen täällä blogissa arvostellut aiemmin). Lähdin mielenkiinnolla katsomaan, oliko live action -elokuva tehty Disneyn animaatioklassikon vai Kiplingin teoksen pohjalta. Odotin elokuvan olevan enemmän kirjan kuin animaation tyylinen, ja olin oikeassa. Elokuva oli kirjan lailla synkkä, eikä siinä ollut sellaista iloa ja huolettomuutta kuin animaatioversiossa - tosin kaikki animaation mahtavat laulut olivat päässeet elokuvaan mukaan muodossa tai toisessa! Elokuva ei kuitenkaan mukaillut täysin kirjaakaan, vaan seikkailu oli aivan uusi. Ehkäpä Viidakkokirjaan valittiin siis parhaat palat niin kirjasta kuin klassikostakin.
Viidakkokirjassa nähdään vain yksi ihmisnäyttelijä. Nuori Neel Sethi tekee aivan loistavan suorituksen Mowglina! Pisteitä korottaa vielä se, että kaikki muut hahmot ovat tietokoneella tehtyjä eläimiä, eli Sethi on luultavasti joutunut näyttelemään yksin vihreiden muovipallojen kanssa, joiden päälle viidakon eläimet tietokoneella animoitaisiin. Tietokoneanimaatio on uskottavan näköistä, ja elokuvaa katsoessa minä ainakin uskon, että Mowgli kävelee ihan oikeassa viidakossa ja juttelee ihan oikeiden eläinten kanssa. Vaikka olen muiden elokuvien kohdalla kritisoinut sitä, että ihmisten kanssa elokuvissa puhuvat eläimet ovat kökköjä, niin Viidakkokirjassa tämä puhe tuntuu täysin luontevalta. Eläimistä on tehty luonteeltaan Disneyn animaatioklassikon kaltaisia, mikä on ihan hyvä valinta. En tosin pitänyt siitä, että kuningas Louiesta on tehty jättiläisapina! Louie on nyt aivan liian pelottava, ei ollenkaan animaatiossa esiintyvä vitsikäs itsensä! Kaa esiintyy elokuvassa myös harmittavan vähän, olisin halunnut nähdä käärmeen luikertelua enemmän. Shere Khan on hurjan julma tiikeri, ja lopputaistelussa minä ainakin jännitän kovasti Mowglin onnistumisen puolesta.
Viidakkokirja on minusta todella onnistunut versio Mowglin tarinasta. Siinä on yhdistetty Kiplingin kirjan synkkyyttä ja animaatioklassikon huumoria kivalla tavalla. Viidakkokirja on kaiken lisäksi ollut niin tuottoisa elokuva, että sille ollaan suunnittelemassa jo nyt jatkoa! Viidakkokirjalle on kuitenkin helppo tätä jatkoa tehdä, sillä viidakossa riittää seikkailuja, ja Kiplingin kirjassakin on vielä monia käsittelemättömiä seikkailuja Mowglille. Innolla menen jatkoakin varmasti tulevaisuudessa katsomaan. 9
Yllä olevat elokuvat ovat siis kaikki Disneyn tekemät live action -versiot "saduista tehdyistä" elokuvista, jotka olen itse nähnyt. Lumikki ja metsästäjä tai Kerro, kerro kuvastin eivät kuulu tähän "sarjaan". Jos haluatte tietää enemmän Disneyn tulevista live action -elokuvista, joista on tehty jo animaatioklassikko, tutustukaa Paulan kirjoittamaan tekstiin.
Siinäpäs olivat ensimmäiset live action -elokuvien arvosteluni. Kertokaahan mielipiteenne: Onko tämä hyvä ratkaisu, että käsittelen yhdessä tekstissä monta elokuvaa lyhyesti läpi? Vai pitäisikö minun keskittyä aina yhteen elokuvaan? Hirveän paljon pidempiä mielipidekirjoituksia en elokuvista halua kirjoitella, mutta pitäisikö pituutta lisätä vähän vai oliko pituus nyt hyvä? Entäs mitä mieltä te olette kyseisistä elokuvista, onko mielipiteenne samoja kanssani? Lueskelen palautetta ja mielipiteitä mielelläni! :)
