Notre Damen kellonsoittaja -musikaali

Kävin viime lauantaina katsomassa Tampereen Teatterissa Notre Damen kellonsoittaja -musikaalin. Pakko siitä on lyhyt teksti tänne rykäistä, sillä Suomessa näkee niin harvoin Disney-musikaaleja. 

(En tee tekstissä mitään suuria juonipaljastuksia, mutta jos aiot mennä katsomaan Notre Damen kellonsoittajan teatteriin ja pysyä täysin tietämättömänä musikaalista, ei tätä lyhyttä tekstiä kannata lukea.)

Tampereella pyörivä Notre Damen kellonsoittaja perustuu Victor Hugon romaaniin ja Disneyn elokuvan lauluihin. Huomatkaa: perustuu Disneyn LAULUIHIN. Musikaalin juoneen Disney-elokuva on vaikuttanut paljon vähemmän kuin alkuperäinen kirja. Vaikka asia lukeekin musikaalin julisteissa, tuli se itselleni pienoisena yllätyksenä. Minua tämä ei haitannut, vaikka asia tekikin musikaalista paljon raaemman ja ahdistavamman - musikaalin ikäraja on 12. Joitakin katsojia tarinan erilaisuus Disney-animaation verrattuna järkytti, jos ymmärsin oikein kuunnellessani sivukorvalla muiden keskusteluja teatterista pois lähtiessä. Toki yhteyksiä Disneyn elokuvaankin löytyi; onhan molemmilla esityksillä kuitenkin sama lähdeteos. Jotkut repliikit olivatkin tuttuja elokuvasta, ja näitä oli hauska bongailla.

Notre Damen kellonsoittajassa esitettiin Disneyn elokuvasta tutut ja ihanat mahtipontiset Alan Menkenin säveltämät laulut, mutta mukaan oli sävelletty paljon uusia kappaleita. Ainoastaan elokuvassa kuultavaa laulua Tää jätkä ei kuultu musikaalissa. Laulut esitettiin täydellisesti, ja moni niistä aiheutti kylmiä väreitä selkäpiissäni. Mielestäni oli jännää, että laulut oli suomennettu erilailla kuin elokuvassa, eli kappaleiden mukana ei voinut laulaa, jos olisi halunnut. ;)

 

Notre Damen kellonsoittajan lavasteet olivat todella upeat, kuten puvustuskin. Musikaalit ovat aina paljon räiskyvämpiä, näyttävämpiä ja haastavampia esityksiä tanssinumeroineen ja useine liikkuvine lavasteineen kuin "normaalit" näytelmät, eikä Notre Damen kellonsoittaja ollut tässä poikkeus. Tampereen teatterin lavan kaikkia mahdollisia kääntyviä ja nousevia teknisiä laitteita varmaan käytettiinkin esityksessä hyväksi. Tekniikka oli upeaa pitkin näytelmää lukuunottamatta lopussa taustalle heijastettavia paria hieman kömpelöä tietokoneanimaatiopätkää. Näyttelijät tekivät erinomaista työtä läpi näytelmän, etenkin Quasimodoa upeasti näytellyt Petrus Kähkönen. 

 

 

Voin suositella Notre Damen kellonsoittajaa katsottavaksi, mutta ehkä vain aikuisyleisölle. Tarina ei ole niin seesteinen kuin Disneyn elokuvassa, jossa siinäkin käsitellään jo tosi rankkoja asioita. Tämä musikaaliversio on myös hyvin vakavasti otettava näytelmä, ja huumoria siitä löytyi mielestäni vain vähän. Kulttuurielämyksiä - etenkin Disney-pitoisia sellaisia - pitää kuitenkin tukea! Ehkäpä yritän nyt vihdoin saada aikaiseksi ostaa lipun myös Helsingin teatterissa pyörivään Pieneen merenneitoon, jospa lippuja olisi vielä edes vähän jäljellä!

(Kuvat on otettu osoitteesta: https://tampereenteatteri.fi )

Lapsuuteni leluja

Aikoja sitten minulta pyydettiin, että kirjoittelisin tekstin parhaista Disney-leluista, joilla lapsuudessani leikin. Nyt ajattelin vihdoin toiveen toteuttaa! Paljon minun lapsuuteni leluja on heitetty roskiin tai lahjoitettu muille, eikä niitä ole enää tallella kuvattavaksi. :( Meillä ei myös lapsena ollut hirveästi Disney-aiheisia leluja, vaikka leluja aika paljon olikin. Niinpä listalla on vain viisi eri kohtaa. Kohdat eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

BARBIET

Ehdottomasti suosikkilelujani lapsuudessa olivat Barbie-nuket. Disney-aiheisia nukkeja minulla oli lapsena Pocahontas ja Esmeralda - Qui-Gon Jinnin olen saanut myöhemmin.  Esmeralda-nukke itsessään heitettiin ammoisina aikoina roskakoriin, mutta sen vaatteet ovat säilyneet. (Alunperin nukke näytti tältä.) Barbieita esittelin ensimmäisen kerran tässä tekstissä, mutta otin mummulassa käydessäni parempia kuvia Pocahontasista ja Qui-Gonista, joten voin esitellä heidät uudelleen (jedin ensimmäistä kertaa), jos haluatte. 

TARZAN

Tarzan oli oikeastaan veljeni lelu, mutta muistan minäkin joskus leikkineeni sillä. Tarzan-paketissa apinamiehen mukana tuli kaksi paviaania, joista toinen on hävinnyt johonkin. Meidän leikeissämme Tarzan oli aina hirveän aggressiivinen tyyppi - johtunee lelun ilmeestä. :) Tarzanista ja paviaanistakin otin useampia kuvia, joten voin heidät esitellä blogissa tarkemmin, jos haluatte.  

KARAKASETTI

Karakasetteja meillä oli kaksi kappaletta. Niiden A-puolella esitettiin Disney-elokuvien lauluja, mm. Tuulen värit, Se on kuin yö ja Hakuna matata. B-puolella samoista lauluista esitettiin vain säestys, ja laulut sai itse laulaa päälle mukana tulleen laulukirjan sanojen avulla. Näitä kuuntelimme aina pitkillä automatkoilla. Meillä oli myös satukasetteja ainakin Tuhkimosta, joissa satu kuului kasetilta, mutta samaan aikaan sitä pystyi seuraamaan mukana tulleesta satukirjasta. Karakasetit olivat minusta lauluineen kuitenkin parhaita. 

PELIT

Meillä oli pari Disney-aiheista lautapeliä: Nalle Puh -muistipeli ja Notre Damen kellonsoittaja -domino. Dominoa muistan tykänneeni pelata kovastikin, varmaan kauniin Esmeraldan takia. :) Lisäksi meillä oli paljon palapelejä, jotka olen esitellyt jo aiemmin täällä.  

McDONALD'S-LELUT

Aina välillä kävimme lapsena syömässä Happy Meal -ateriat mäkkärissä, ja näihin aterioihin kuului oleellisesti lelu. Lelu oli varmaan lapsena parasta aterioissa, ei se itse ruoka. :) Aina välillä mäkkärin leluvalikoimaan ilmestyi Disney-aiheisia leluja, joita meillä oli yllättävän paljon! McDonald's-leluja meillä ei ole enää tallella, tai ainakaan en löytänyt niitä, joten alla olevat kuvat on kaivettu esiin netistä.

Näistä meillä oli Mulan, Khan-hevonen, Pikkuveli ja ehkä Shan Yu.

Näistä meillä oli Esmeralda, gargoilit ja Quasimodo.

Näistä meillä oli siamilaiset kissat ja Jalo.

Näistä meillä oli Hercules, Megara, Hades ja hydra.

 

Millaisia Disney-leluja teillä oli lapsuudessa? Oliko jollakulla samoja leluja kuin minulla?

 

McDonald's-lelujen kuvat otettu osoitteista: http://i.ebayimg.com, http://www.thorndon.co.nz ja https://s-media-cache-ak0.pinimg.com.

Soundtrackit 5.

Nyt on taas aika raottaa verhoa pienen mutta upean soundtrack-kokoelmani edestä. Tänään esittelen taas kaksi levyä, Notre Damen kellonsoittaja- ja Prinsessa ja sammakko -soundtrackit. Molemmat levyt on muistaakseni ostettu CDON.comista, ja molemmat levyt ovat englanninkielisiä.

Notre Damen kellonsoittaja -soundtrackin kansi on todella upean näköinen! Kannessa näkyy mahtavana kohoava Notre Dame, Phoebus hevosensa kanssa, Clopin sekä Esmeralda teltassa tanssimassa. Kuva suorastaan kutsuu kuuntelemaan elokuvan lauluja, ja elokuvan tunnelmaan pääsee välittömästi. Valitettavasti kuvien mahtavuus jää kanteen... Itse kansilehtisen sisällä on vain kaksi kuvaa, joiden laatu ei vastaa elokuvaa - ne eivät siis ole kuvakaappauksia, vaan uudelleen piirrettyjä kuvia elokuvan kohtauksista. Kansilehtisen sisältä löytyy kaikkien elokuvan laulujen sanat, ja sanojen takana on houkkien juhlaan sopivia kuvia (katso kuva alempaa). Koko levyn värityskin tuo mieleen houkkien juhlan, sillä niin ihanan värikäs levy ja kansilehtinen on.

Levyltä löytyy kaikki elokuvan laulut ja taustamusiikit. Kappaleet on järjestelty levylle samaan järjestykseen, kuin ne esiintyvät elokuvassa. Laulut eivät siis ole levyllä ensimmäisinä, vaan laulut ja taustamusiikki ovat sekaisin. Levyn lopussa on myös kaksi pop-kappaletta, jotka soivat elokuvassa lopputekstien aikana. Notre Damen kellonsoittajan kappaleet ovat mielestäni aivan liian aliarvostettuja, sillä ne ovat aivan upeita, ja monet kappaleet tuntuvat ihan selkäpiissä asti. Elokuvan musiikki on todella vahvaa ja voimakasta verrattuna vaikka Kaunottaren ja Hirviön musiikkiin, joka on suhteellisen kepeää ja iloista. Notre Damen kellonsoittajan musiikissa on käytetty hyväksi kirkollista musiikkia, esimerkiksi monessa kappaleessa lauletaan myös latinaksi. Paras laulu levyltä on vaikuttava The Bells of Notre Dame ja ihana Heaven's Light ja siihen kuuluva pauhaava Hellfire.

Prinsessa ja sammakko -elokuvan soundtrackin kuvituksessa on ihana sininen tunnelma ("kun taas saapuu hetki sininen..."). Osa levyn kuvista on kuvakaappauksia, mutta suurin osa ei ole. Kuvista välittyy kuitenkin elokuvan tunnelma, ja on selvää, että kuvien piirtäjät ovat elokuvan animaattoreita - tai sitten he osaavat jäljentää animaattoreiden jälkeä loistavasti. Kirjamaisessa kansilehtisessä on kaikkien elokuvan laulujen sanat, ja jokaisella aukeamalla on kuva elokuvasta siitä kohtaa, missä laulu lauletaan. Kuvia kansilehtisessä on siis runsaasti, mikä on minusta kiva. Levypaikan kohdalla Louis-krokotiili marssii Tiana ja Naveen mukanaan, ja kuva sopii levyn taakse kuin nakutettu.

Myös Prinsessa ja sammakko -elokuvan musiikki on minusta aivan liian aliarvostettua, aivan kuin Notre Damen kellonsoittajankin! Prinsessassa ja sammakossa musiikki on ihanan svengaavaa ja jazzmaista, ja sitä ei voi olla kuuntelematta ilman jonkinlaista rytmin mukana heilumista. Prinsessa ja sammakko -soundtrackissa kappaleet on järjestelty siten, että laulut ovat levyllä ensimmäisenä ja instrumentaalit viimeisinä. Hassua minusta on, että levyn ihan ensimmäinen laulu on pop-biisi Never Knew I Needed, joka soi elokuvassa lopputekstien aikaan. Yleensä lopputekstien aikana soivat laulut on laitettu soundtrackeillä viimeisiksi, ja tämä erilainen järjestys häiritsee minua hirveästi. :/ Elokuvan kaikki kappaleet ovat mahtavia, ja niistä on vaikeaa valita yhtä parasta. Tällä hetkellä minua miellyttää eniten ehkä kappale Gonna Take You There. Paras instrumentaali on levyn viimeinen kappale This Is Gonna Be Good.

Disney-palapelit

Hyvää uutta vuotta kaikille pari viikkoa myöhässä... Vuoden 2015 ensimmäinen "ihmeellinen" teksti esittelee omistamiani Disney-palapelejä. Ensimmäinen on Notre Damen kellonsoittaja -elokuvasta kohtaus, jossa Esmeralda juoksee pakoon ilmeisesti Frolloa, joka näyttäisi vaanivan häntä kaikkialla. Palapelissä on noin 100 palaa, ja se on lapsuudestani.

Esmeralda-palapeli oli minun palapelini, ja samaan aikaan kun sain sen, pikkuveljeni sai samaan elokuvaan sijoittuvan Quasimodo-palapelin. Tässä helpommassa palapelissä on vain 40 palaa. 

Pocahontas-palapeli oli varmaan lempipalapelini pienenä. Aloitin sen teon aina itsestään Pocahontasista. Tässä palapelissä on 60 palaa, paitsi koska yksi paloista on harmillisesti kadonnut, on siinä paloja vain 59. 

101 dalmatialaista -palapeli on myös pikkuveljeni saama, ja siinä on noin 100 palaa. Tämä on yllättävän hankala palapeli tehdä, sillä kaikilla dalmatialaisilla on niin samankaltainen mustapilkkuinen turkki! Kun veljeni sai tämän palapelin, minä sain Tarzan-palapelin, josta minulla ei nyt ole valitettavasti kuvia. :( 

Minni ja Mikki -palapelin sain pari vuotta sitten avopuolisoltani. Hiirten välinen hali on aivan ihana, ja sitä katsoessa tulee halipula-olo itsellekin. Tässä palapelissä on noin 1000 palaa. Tykkään tosi paljon rakennella palapelejä vielä nykyäänkin, ja tälläinen Disney-aiheinen rakkaus-palapeli oli ihana lahja!

Pariisin Notre-Dame - kirja-analyysi

Kirjoittaja: Victor Hugo
Sivumäärä: 523
Valmistumisvuosi: 1831
Suomentaja: Huugo Jalkanen
Kannen kuva: Björn Landström

“Tänään tulee kuluneeksi kolmesataa neljäkymmentäkahdeksan vuotta, kuusi kuukautta ja yhdeksäntoista päivää siitä, kun parisilaiset heräsivät kaikista Citén, Yliopiston ja Kaupungin kirkontorneista kaikuvaan kellojen soittoon.” 

Pariisin Notre-Damen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1482, kuten kirjailija Victor Hugo jo ensimmäisessä kappaleessa kertoo. Kirjassa kuvaillaan hyvin paljon keskiaikaista Pariisia, varsinkin kirjan alkupuolella. Victor Hugo kuvailee kirjassaan todella yksityiskohtaisesti aina kutakin tapahtumapaikkaa, ja lukijan mieleen värittyy elävä kuva 1400-luvun Pariisista. Lukijalle tulee tutuksi Pariisin kolme eri kaupunginosaa, rakennusten arkkitehtuuri ja keskiaikaisten kivikatujen tunnelma. Kuvailun lisäksi kertoja myös välillä kommentoi Pariisia 1800-luvun kirjoittajan näkökulmasta. Kertoja selittää lukijalle, kuinka Pariisin vanha, ihana arkkitehtuuri on kokenut pyhäinhäväistystä kirjan tapahtumien ja kirjan kirjoittamisajan välillä. Muutenkin kirjan kaikkitietävä kertoja ottaa aina välillä kontaktia lukijaan kommentoimalla jotain tapahtumia ja kertomalla omia mielipiteitään niistä. Välillä kertoja osaa lukea kirjan henkilöiden ajatuksia (esim. Frollon), mutta välillä hän vain arvelee, mitä henkilöiden päässä liikkuu (kuten Quasimodon). 

Pariisin Notre-Damessa ei ole yhtä tiettyä päähenkilöä. Kirjan takakannessakin sanotaan: ”Pariisin Notre-Damen päähenkilö on oikeastaan keskiaikainen Pariisi.” Minä en ehkä tekisi kaupungista päähenkilöä, vaikka sitä kirjassa niin paljon kuvaillaankin. Kirja kuvailee monia eri Pariisissa asuvia henkilöitä, joista tärkeimpiä ovat Frollo, Quasimodo, Esmeralda ja Pierre Gringoire. Kirja alkaa kertoa tarinaansa Gringoiren näkökulmasta. Gringoire on köyhä runoilija, joka on kirjoittanut mysterian narrien juhlaa varten. Gringoire pitää itseään suurenakin filosofina, ja aina juonen aika ajoin palatessa häneen saa lukija lukea lennokkaita ja syvällisiä ajatuksia elämästä. Tämä taiteilija vaikuttaa hyvin paljon kirjan tapahtumiin, mitä ei hänestä uskoisi! 

Eräänlaisen symbioosin kirjassa muodostavat arkkidiakoni Frollo ja kellonsoittaja Quasimodo. Frollo on aikoinaan adoptoinut Quasimodon hoiviinsa, sillä kukaan muu ei osoittanut armoa tälle ihmisrukalle. Quasimodo on kyttyräselkäinen, hyvin ruma mies, joka on puolisokea ja kuuro. Kellonsoittaja on uskollinen otto-isälleen, ja tekee kaiken, mitä Frollo vain pyytää häntä tekemään. Quasimodo ei tunne häpeää. Hän on eristäytynyt Notre Damen torniin, ja rakastaa kellojen soittoa. Kirjan aikana Quasimodon julma ja välinpitämätön luonne muuttuu, sillä hän kokee ystävyyden osoituksen yllättävältä taholta. Frollo on hyvin tiukka arkkidiakoni, joka on vihkiytynyt uskoonsa perin pohjin. Uskontonsa ohella hän harrastaa tiedettä ja on hyvin oppinut mies. Frollo yrittää muun muassa etsiä keinoa viisasten kiven valmistukseen. Frollo toimii myös isähahmona niin Quasimodolle, mutta myös veljelleen Jehanille. Irstaileva ja elämän nautintoja hyväkseen käyttävä Jehan on piikki Frollon lihassa, mutta silti Frollo haluaa uskoa veljestään parasta. Kirjan aikana Frollo näkee tanssijattaren, joka saa hänen uskonsa kriisin partaalle ja lihalliset himonsa heräämään. Frollon on pakko tehdä asialle jotain, sillä hän ei kestä omia tunteitaan. Voisi sanoa, että Frollo ja Quasimodo vaihtavat luonteenpiirteitään kesken kirjan – Quasimodosta tulee lempeä mies, kun taas Frollo kiikkuu mielipuolisuuden rajalla hyvin julmana ja äkkipikaisena miehenä.

Esmeralda on nuori ja kaunis mustalaistyttö, joka saa tanssillaan kaikki katsojat ihastumaan itseensä. Huolimatta ihastuttavasta ulkonäöstään Esmeralda ei lankea miesten pauloihin, sillä hänelle on ennustettu, että jos hän on jonkun miehen kanssa, niin hän ei löydä vanhempiaan. Esmeralda on siis orpo. Hän on myös hyvin viaton, melko yksinkertainen ja välillä ajattelematon. Esmeraldan mielestä ulkokuori on sisintä tärkeämpää. Silti välillä Esmeralda yllättää, ja hän kohtelee muita ihmisiä lempeästi ja auttaa heikoimpiaan. Minua ärsyttävä piirre Esmeraldassa on se, että hän pyörtyilee kirjassa jatkuvasti! Ei kukaan oikeasti pyörry noin usein! Esmeraldan kanssa kaduilla esiintyy hänen lemmikkivuohensa Djali, joka on mielestäni kirjan herttaisin ja paras hahmo. Muita kirjassa esiintyviä henkilöitä ovat Rotankolon erakko, joka on mustalaisia vihaava nainen, kapteeni Febus, joka on tyttöjä liehittelevä komistus, ja Clopin Troillefou, joka on yksi mustalaisten kuninkaista.

Victor Hugon kirjassa on jotenkin todella synkkä tunnelma. Pariisia ei kuvata todellakaan kiiltokuvakaupunkina, vaan kirjailija keskittyy lähinnä sen ruman, maanläheisen Pariisin kuvailuun. Vicrot Hugo myöskin kritisoi oikeastaan kaikkia ihmisluokkia. Frollon mielipuolisuus ja halut on kritiikkiä kirkkoa kohtaan, Febuksen komeus ja ylimielisyys kritiikkiä armeijaa kohtaan, Gringoiren huolettomuus ja typeryys kritiikkiä taiteilijoita (myös Hugoa itseään!) kohtaan ja Esmeraldan yksinkertaisuus kritiikkiä naisten hullutuksia, tai peräti kokonaisia naisia kohtaan. Kirjan yhdessä kappaleessa kerrotaan Ludvik XI:sta, ja kappale kritisoi vahvasti kuningasta ja valtiota kohtaan. Hugon kirja on siis kritiikkiä kritiikin perään! Ainoa hahmo, jonka tekemisiä ei mielestäni kritisoida, on Quasimodo. Tämä voisi siis tehdä kellonsoittajasta kirjan päähenkilön. Quasimodon tarina kertoo meille, että kauneinta on se, mitä löytyy ihmisen sisältä, ei se, miltä ulkokuori näyttää. Tätä opetusta vahvistaa myös komean Febuksen moukkamainen käytös, ja uskossaan vahvana olevan Frollon julma käytös. 

Olen sanonut, etten käsittele näissä kirja-analyyseissä eroja kirjoista inspiroituneisiin Disneyn elokuviin. Nyt minun pitää kuitenkin sanoa, että Notre Damen kellonsoittaja on mielestäni Disneyn elokuvista se, joka eroaa kaikkein eniten alkuperäisteoksestaan! Kaikki hahmot ovat hyvin erilaisia näiden kahden formaatin välillä ja juonta on muuteltu todella radikaalisti. Toisaalta pitäähän sitä muutella, jos aikuisten kirjasta ollaan tekemässä lapsille sopivaa elokuvaa. Ainoa kohta, mikä minusta vastaa elokuvassa kirjan tapahtumia, on Frollon laulu Helvetin liekit. Laulussa kuvataan hyvin Frollon sisäistä kamppailua uskon ja halujen välillä. Disneyn elokuvan tuntevana kirjaa oli tosi mukava lukea, sillä lukiessa sai koko ajan vertailla, millä tavalla kirja ja elokuva eroavat toisistaan. Suosittelenkin kirjan lukemista täysi-ikäisille lukijoille. Aluksi kirja vaikuttaa todella tylsältä, mutta loppua kohti jännitys tiivistyy ja kirjaa suorastaan ahmii!

Dominoivia nukkeja

Palaamme nyt siihen aikaan, kun olin pieni tyttönen ja leikin Barbieilla. Tietysti omistin Disney-Barbieja; luulen, että kaikki ovat omistaneet niitä. Tai ainakin kaikki kaverini, joiden kanssa olen joskus leikkinyt Barbieilla. :) Pocahontas-Barbie oli yksi lempparinukeistani. Hänen hiuksiinsa tuli raitoja, kun niitä huljutteli kylmän veden alla. Tietysti heti Barbien saatuani laitoin koko nuken veden alle, ja raitojen ilmestymisestä ei enää myöhemmin ollut iloa. :) Pocahontasilla oli pukunsa lisäksi mukana kampa ja kaulakoru, mutta kaulakoru on hävinnyt jonnekin ajan kuluessa. Omistin myös Esmeralda-nuken, mutta itse nukke meni rikki jo varmaan viime vuosituhannen puolella, jolloin se heitettiin roskiin. :O Esmeraldan mekot kuitenkin jäivät ilahduttamaan muita Barbieita. Esmeraldalla oli mukanaan kaksi mekkoa; hänen normaaliivaatteensa ja roviomekko, sekä tietysti kampa.

Tässä tekstissä päivänvalon näkee myös Notre Damen kellonsoittaja -domino, jota en muista niin hirveästi pienenä pelanneeni. Ehkä pelissä oli liian hankalat säännöt, tai sitten vaihtoehtoisesti liian helpot sellaiset.  Dominossa on kuitenkin hienot kuvat, ja muistan jo lapsena ihastelleeni kannen romanttista kuvaa! :)

Asiasta kolmanteen: minulla on ollut tapanani pienentää kuvia ennenkuin laitan ne blogiin esille. Nyt kysyn teiltä: ovatko kuvat liian huonolaatuisia, pitäisikö minun ladata tänne isompia ja tarkempia kuvia? Yllä olevat kuvat näyttävät ainakin minun silmääni hieman sumeilta ja epäselviltä...