Notre Damen kellonsoittaja -musikaali

Kävin viime lauantaina katsomassa Tampereen Teatterissa Notre Damen kellonsoittaja -musikaalin. Pakko siitä on lyhyt teksti tänne rykäistä, sillä Suomessa näkee niin harvoin Disney-musikaaleja. 

(En tee tekstissä mitään suuria juonipaljastuksia, mutta jos aiot mennä katsomaan Notre Damen kellonsoittajan teatteriin ja pysyä täysin tietämättömänä musikaalista, ei tätä lyhyttä tekstiä kannata lukea.)

Tampereella pyörivä Notre Damen kellonsoittaja perustuu Victor Hugon romaaniin ja Disneyn elokuvan lauluihin. Huomatkaa: perustuu Disneyn LAULUIHIN. Musikaalin juoneen Disney-elokuva on vaikuttanut paljon vähemmän kuin alkuperäinen kirja. Vaikka asia lukeekin musikaalin julisteissa, tuli se itselleni pienoisena yllätyksenä. Minua tämä ei haitannut, vaikka asia tekikin musikaalista paljon raaemman ja ahdistavamman - musikaalin ikäraja on 12. Joitakin katsojia tarinan erilaisuus Disney-animaation verrattuna järkytti, jos ymmärsin oikein kuunnellessani sivukorvalla muiden keskusteluja teatterista pois lähtiessä. Toki yhteyksiä Disneyn elokuvaankin löytyi; onhan molemmilla esityksillä kuitenkin sama lähdeteos. Jotkut repliikit olivatkin tuttuja elokuvasta, ja näitä oli hauska bongailla.

Notre Damen kellonsoittajassa esitettiin Disneyn elokuvasta tutut ja ihanat mahtipontiset Alan Menkenin säveltämät laulut, mutta mukaan oli sävelletty paljon uusia kappaleita. Ainoastaan elokuvassa kuultavaa laulua Tää jätkä ei kuultu musikaalissa. Laulut esitettiin täydellisesti, ja moni niistä aiheutti kylmiä väreitä selkäpiissäni. Mielestäni oli jännää, että laulut oli suomennettu erilailla kuin elokuvassa, eli kappaleiden mukana ei voinut laulaa, jos olisi halunnut. ;)

 

Notre Damen kellonsoittajan lavasteet olivat todella upeat, kuten puvustuskin. Musikaalit ovat aina paljon räiskyvämpiä, näyttävämpiä ja haastavampia esityksiä tanssinumeroineen ja useine liikkuvine lavasteineen kuin "normaalit" näytelmät, eikä Notre Damen kellonsoittaja ollut tässä poikkeus. Tampereen teatterin lavan kaikkia mahdollisia kääntyviä ja nousevia teknisiä laitteita varmaan käytettiinkin esityksessä hyväksi. Tekniikka oli upeaa pitkin näytelmää lukuunottamatta lopussa taustalle heijastettavia paria hieman kömpelöä tietokoneanimaatiopätkää. Näyttelijät tekivät erinomaista työtä läpi näytelmän, etenkin Quasimodoa upeasti näytellyt Petrus Kähkönen. 

 

 

Voin suositella Notre Damen kellonsoittajaa katsottavaksi, mutta ehkä vain aikuisyleisölle. Tarina ei ole niin seesteinen kuin Disneyn elokuvassa, jossa siinäkin käsitellään jo tosi rankkoja asioita. Tämä musikaaliversio on myös hyvin vakavasti otettava näytelmä, ja huumoria siitä löytyi mielestäni vain vähän. Kulttuurielämyksiä - etenkin Disney-pitoisia sellaisia - pitää kuitenkin tukea! Ehkäpä yritän nyt vihdoin saada aikaiseksi ostaa lipun myös Helsingin teatterissa pyörivään Pieneen merenneitoon, jospa lippuja olisi vielä edes vähän jäljellä!

(Kuvat on otettu osoitteesta: https://tampereenteatteri.fi )

Vauvan tarvikkeita

Tammikuussa kerroin Rinki tinki tinkin puolella tulevasta perheenlisäyksestämme. Jotain Disney-pitoista tavarata pienokaiselle pitää ehdottomasti olla. Minun vanhempani kävivät syksyllä lomamatkalla Ranskassa, ja annoin heille tehtäväksi tuoda jotain tuliaiseksi tulevalle lapsenlapselleen Disney Storesta. Toiveeni toteutui, ja jotain pientähän sieltä tuotiin...

Vauvamme sai ensimmäiseksi unikaverikseen suloisen ja pehmeän Nasun. Muitakin pehmokavereita (ei-Disney) vauva on nyttemmin saanut, mutta Nasu saa olla se ihan ensimmäinen tuki ja turva, jota tarjoamme hänelle kainaloon. Tai suuhunhan se taitaa ensin mennä imeskeltäväksi, kun käsien ote vahvistuupi...

Lisäksi vauva sai tällaiset aivan ihanat "kuolalaput", joihin maitopuklut voi sitten pyyhkiä. Näitä toivoin vauvalle erityisesti, sillä minusta liinojen kuosit ovat aivan ihanat! Vauva-Simba, -Bambi ja -Dumbo ovat vain niin hellyyttäviä. Saa nähdä, onko vauvan päällä koko ajan jompikumpi näistä lapuista. 

Saatavilla olisi hirveästi kaikkea Disney-aiheista vauvantarviketta, mutta toistaiseksi meidän Disney-pitoiset hankintamme rajoittuvat näihin. Vaatteita olemme saaneet kovasti lahjoituksena ystäviltä ja sukulaisilta, niin ei ole "päässyt" ostamaan ihania Disney-vaatteita vauvelille. Onpas tässä kuitenkin aika monta vuotta edessä Disney-vaatteiden ja tavaroiden hankkimiselle. :)

Narnian tarinat

C.S. Lewisin seitsemänosainen kirjasarja Narnian tarinoista oli lapsuudessa sitä parasta proosaa, mitä pystyin kuvittelemaan. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin lukea kirjat uudestaan, mutta siihen ei ole ollut aikaa, kun opiskelujen puolesta luettavaa isketään koko ajan lisää nenän eteen. Narnian maailma kuitenkin houkutteli, joten päätin nyt tammikuussa katsoa Disneyn studion 2000-luvulla tuottamat pari Narnian elokuvaa uudestaan.

Narnian tarinat: Velho ja leijona (2005)

Velho ja leijona kertoo neljästä Pevensien sisaruksesta, jotka lähetetään maaseudulle pakoon Lontoon pommituksia vuonna 1940. Professori Kirken (Jim Broadbent) kartanosta sisaruksista nuorimmainen, Lucy (Georgie Henley), löytää lumotun vaatekaapin, josta hän pääsee seikkailemaan fantasiamaailmaan, Narniaan. Narniassa Lucy tapaa ystävällisen fauni-Tumnuksen (James McAvoy), joka kertoo, että maata tyrannisoi ilkeä Valkea Velho (Tilda Swinton). Palatessaan Narniasta professorin kartanoon oikeassa maailmassa aikaa ei ole kulunut yhtään, eivätkä Lucyn sisarukset usko hänen päässeen vaatekaapin kautta mihinkään. Eipä aikaakaan, kun Lucyn veljet Edmund (Skandar Keynes) ja Peter (William Moseley) sekä sisko Susan (Anna Popplewell) pääsevät yhdessä Lucyn kanssa Narniaan, ja siitä alkaa heidän suuri seikkailunsa, johon kuuluu muun muassa puhuvia eläimiä, joulupukki, nymfejä, kentaureja ja ihmeellinen leijona Aslan. 

Velho ja leijona on oikein puhdas fantasiaseikkailu, joka paukauttaa ruudulle eteen koko ajan toinen toistaan ihmeellisempiä tapahtumia ja olioita. Vaikka elokuvan valmistumisesta on kulunut aikaa tänä vuonna 14 vuotta, ovat erikoistehosteet vanhentuneet yllättävän vähän. Elokuva saikin aikanaan Oscar-pystin parhaasta maskeerauksesta, ja oli ehdolla myös erikoistehosteiden sekä äänityksen kategorioissa. Näyttelijävalinnat ovat mielestäni osuneet nappiin tämän elokuvan kohdalla. Etenkin Tilda Swinton vakuuttaa julmana ja tunteettomana Valkeana velhona. Elokuvan musiikit ovat myös kauniita ja tunnistettavia. 

Velho ja leijona hurmasi minut täysin vuonna 2005, mutta nyt en päässyt aivan samanlaiseen hurmioon elokuvaa katsoessani. Ehkäpä elokuva onkin enemmän nuorelle katsojakunnalle suunnattu, eikä se anna enää varttuneemmalle katsojalle mitään uutta. Toki Velhosta ja leijonasta (kuten muistakin Narnian tarinoista) on bongattavissa vaikka millä mitalla kristinuskon symboliikkaa, mutta ne kerran tajuttuaan ei uudet katselukerrat anna oikein muuta kuin oivan sukelluksen fantasiamaailmaan. Ja onhan elokuva kaunista katsottavaa. Annankin elokuvalle arvosanaksi kokonaisen 8.

Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (2008)

Pevensien neljä sisarusta pääsevät takaisin Narniaan, ja sinne päästyään huomaavat, että heidän edellisestä vierailustaan on Narniassa aikaa kulunut 1300 vuotta - vaikka lapset eivät ole vanhentuneet juuri yhtään. Heidän vanha linnansa on raunioina, ja narnialaiset joutuvat piilottelemaan metsässä telmarilaisia. Telmarilaisten prinssi Kaspian (Ben Barnes) on joutunut valtaa tavoittelevan setänsä (Sergio Castellitto) salamurhayrityksen kohteeksi. Prinssi onkin paennut linnasta ja liittoutunut vanhojen narnialaisten kesken. Pevensien sisarukset saapuvat auttamaan Kaspiania tämän taistelussa setäänsä vastaan.

Prinssi Kaspian on Narnian elokuvista se, jossa minua häiritsee eniten elokuvan eroavaisuus alkuperäiseen kirjaan verrattuna. Elokuvantekijät ovat ottaneet paljon taiteellisia vapauksia, ja se ärsyttää minua todella paljon. Eniten minua ärsyttää jostain syystä se, että kirjassa prinssi Kaspian on kuvattu vaaleahiuksiseksi pojaksi, ja elokuvassa hän on tummatukkainen nuorukainen. XD (Mutta on elokuvassa siis paljon kohtauksia, joita kirjasta ei löydy ollenkaan.) Erikoistehosteiltaan ja maskeeraukseltaan elokuva jatkaa samaa vahvaa linjaa kuin Velho ja leijona, ja Narnian maailma näyttää uskottavalta. Elokuva ei kuitenkaan juonellisesti ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä - toisaalta kirjanakin Prinssi Kaspian on minusta ehkä se heikoin Narnian tarinoista, joten syy ei ole pelkästään elokuvantekijöissä. Fantasiaseikkailussa on kuitenkin paljon hyvää, joten elokuva saa arvosanaksi 7.


Narnian tarinoista on ilmestynyt myös kolmas elokuva; Kaspianin matka maailman ääriin, mutta kyseinen elokuva ei ole enää Disneyn tekemä. Prinssi Kaspian -elokuva menestyi taloudellisesti sen verran huonosti, että Disney päätti jättäytyä pois sarjan tekijätiimistä. Kaspianin matka maailman ääriin ilmestyi vuonna 2010 Foxin tuottamana, ja voinen mainita, että elokuva on minusta onnistuneempi kuin edeltäjänsä, ja antaisin sille arvosanaksi 8. Narnian tarinoista on ilmestynyt kuitenkin seitsemän kirjaa, eikä lopuista neljästä ole tehty elokuvia. Elokuvasarjan oikeudet myytiin viime vuonna Netflixille, joka on aloittanut tekemään elokuvaa sarjan neljännestä kirjasta nimeltä Hopeinen tuoli. Ehkä jonain päivänä näemme siis kaikki Narnian tarinat elokuvamuodossa.

The Hidden Art of Disney's Golden Age - The 1930s

Huhhuh, onpas tällä kirjalla pitkä nimi: They Drew as They Pleased: The Hidden Art of Disney's Golden Age - The 1930s. Lyhyemmin sanottuna The Hidden Art of Disney's Golden Age on Didier Ghezin kirjoittama ja kokoama kirja, joka aloittaa They Drew as They Pleased -kirjasarjan. Tämä ensimmäinen kirja keskittyy Disneyn kulta-aikaan, eli 1930-luvulle. Kirjassa esitellään neljä artistia 30-luvulta, jotka työskentelivät Disneyn studiolla "konseptiartisteina". Heidän tehtävänään oli tuoda esille erilaisia ideoita ja antaa animaattoreille inspiraatiota kuvien muodossa studiolla käynnissä olevista projekteista. Nämä taiteilijat "pushed boundaries in art and design, inventing new characters, novel story ideas, and striking visual styles that were often ahead of their time". Toisin sanoen konseptiartistit saivat siis piirtää mitä halusivat, ja siitäpä kirjasarjan nimi. 

The Hidden Art of Disney's Golden Age -kirja on todella mielenkiintoinen tapaus! Sain kirjasta todella paljon tietoa näistä konseptiartisteista - olen aiemminkin tiennyt heidän olemassaolostaan, mutta en käytännössä sitä, mitä he tekivät studiolla elantonsa ansaitakseen. Aika raadolliselta kyllä kuulostaa tuo taiteilijan työ, kun taiteen pitää olla todella inspiroivaa ja onnistunutta, tai muuten uhkasi potkut studiolta. Kirjan taiteilijoista kertovissa kappaleissa kerrotaan aluksi taiteilijoiden elämänkerrat noin neljän aukeaman pituisesti, ja sen jälkeen jokaisen kohdalla on useampi aukeama kuvia taiteilijoiden upeista töistä. Tekstejä on tosiaan mielenkiintoista lukea, ja kuvia on kiinnostava tutkia. Jokaisella taiteilijalla on myös kivasti toisistaan erottuva tyyli, joten samanlaisten kuvien katseluun ei turru. Voinkin ilomielin suositella kirjaa hankittavasi, jos Disney ja taide yhtään kiinnostaa!

Albert Hurter

Hurterin hieman pelottavia (?) mekaanisia eläimiä.

Ferdinand Horvathin erääseen Silly Symphonyyn suunnittelemia kukkia, jotka myöhemmin toimivat inspiraationa Fantasian tanssiville kukille.

Gustaf Tenggren oli minulle tuttu jo entuudestaan, ja hänen yksityiskohtainen ja ainutlaatuinen tyylinsä osui ja upposi minuun. Tenggrenin taidetta on myös kahdessa seuraavassa kuvassa.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Bianca Majolien konseptitaidetta Peter Paniin.