Sain VIHDOIN JA VIIMEIN käytyä elokuvateatterissa katsomassa Disneyn live action -elokuvan Risto Reipas ja Nalle Puh. Odotin elokuvaa kuin kuuta nousevaa siitä lähtien, kun sain kuulla, että pääosassa nähdään ah-niin-ihana Ewan McGregor. Odotukseni oli pitkä, ja vielä pidemmältä se tuntui, koska elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa jo elokuussa, mutta Suomessa vasta lokakuussa. Aikataulu- ja raha-ongelmien takia pääsin näkemään elokuvan vasta tänään - eikä odotukseni ollut onneksi turha!
Risto Reipas ja Nalle Puh oli aivan valloittava elokuva! Elokuva kertoo siitä, kuinka Risto Reipas on kasvanut aikuiseksi ja unohtanut Puolen hehtaarin metsän asukit. Asukkaat eivät tätä sulata, varsinkaan Nalle Puh, joka tuntuu kadottaneen myös pehmolelu-ystävänsä metsän sisällä. Risto Reipasta kaivattaisiin hätiin. Aikuinen Risto Reipas (Ewan McGregor) asuu tätä nykyä Lontoossa vaimonsa Evelynin (Hayley Atwell) ja tyttärensä Madelinen (Bronte Carmichael) kanssa. Ristolle työ näyttää olevan perhettä tärkeämpää, vaikka hän kovin koittaa muuta väittää. Kyseessä olisi siis hyvin perinteinen perhe-elokuvan tarina, jossa lapsi tekee kaikkensa saadakseen vanhempansa tajuamaan, mikä elämässä olisi kaikista tärkeintä, ja pelkästään ihmishahmoja miettimällä elokuvan juonta voi pitää hyvinkin kliseisenä. Onneksi mukana on Nalle Puh ja muut Puolen hehtaarin metsän asukkaat, jotka muuttavat kliseisen elokuvan ihmeelliseksi ja uuden tuntuiseksi seikkailuksi!
Puolen hehtaarin metsän asukkaat on animoitu todella näyttävästi, ja he näyttävät sopivan maailmaan kuin valettu. Itse en ainakaan kyseenalaistanut hahmojen realistisuutta kertaakaan elokuvan aikana - vaikka he puhuvia pehmoleluja olivatkin. Poikkeuksina tästä oli Pöllö ja Kani, jotka olivat yllättäen oikeita eläimiä, eivät pehmoleluja. Tämä oli mielestäni hauska yksityiskohta, joka tavallaan alleviivasi hahmojen "totisuutta". Kaikki Puolen hehtaarin metsän asukkaat olivat ihania omia itsejään, millaisena olemme heidät tottuneet näkemään Disney-animaatioissa ja A.A. Milnen kirjoissa. Nalle Puh laukoi varsinkin todella kovia filosofisia viisauksia elokuvan aikana. Itse Puolen hehtaarin metsä taas oli tapahtumapaikkana minusta jotenkin rujo ja välillä jopa pelottava. Se ei ollut niin "puhtoinen" ja seikkailemaan houkuttelevan näköinen kuin Disneyn animaatioissa, mutta tämä ehkä johtui vain metsän realistisuudesta. Silti minulle ei tullut niin turvallinen olo katsoa hahmojen seikkailuja Puolen hehtaarin metsässä kuin ennen.
Pakko minun on verrata Risto Reipas ja Nalle Puh -elokuvaa Disneyn Nalle Puh -animaatioihin, muutenkin kuin vain metsän ja hahmojen osalta. Minusta oli aivan mahtavaa, kuinka tähänkin elokuvaan oli otettu mukaan kirja, jonka sivuilta tarina lähti käyntiin, ja jonka sivuille tarina loppui. Elokuvan alussa pitkiä tapahtumajaksoja kerrottiin nopeasti kirjan sivujen kuvituksen avulla, mikä oli mielestäni loistava ratkaisu. Elokuvan taustamusiikkina soi välillä myös tuttuja teemoja Nalle Puhin animaatioista - ja oli parasta, kun Tiikeri pääsi laulamaan Oon mä ainoa -laulunsa! Samankaltaisuuksista huolimatta elokuva oli kuitenkin aivan uusi Nalle Puh -tarina siinä mielessä, että Risto Reipas oli kasvanut aikuiseksi, ja kävivät Nalle Puh ystävineen välillä Puolen hehtaarin metsän ulkopuolellakin seikkailemassa! Tämä oli minusta mahtavaa, sillä tuntuu, että monet Nalle Puh -animaatiot alkavat toistaa samaa kaavaa seikkailujensa suhteen. Kiva siis nähdä tuoreita tuulahduksia ystävysten elämästä. :)
Risto Reipas ja Nalle Puh oli mielestäni siis aivan loistava elokuva, joka sai katsojan todellakin hyvälle tuulelle! Itse kävin katsomassa elokuvan sen verran myöhään, että minun oli "pakko" katsoa elokuvan dubattu versio - olisin halunnut nähdä elokuvan alkuperäisine englanninkielisine äänineen. Suomenkieliset äänet eivät vain sopineet kaikille näyttelijöille - etenkin Giles Winslow Jr. ääni Antti Pääkkösen suusta kuultuna kuulosti todella väärälle (oikea näyttelijä Mark Gatiss). Dubatun version katsomisessa oli tosin se etu, että näki ja kuuli lapsikatsojien reaktiot teatterissa. Monelle heistä elokuva tuntui olevan liian pitkä, ja kysymyksiä elokuvan pituudesta kuului toistuvasti, kuten myös lasten hermostunutta liikkumista. Lapsia nauratti "yksinkertaiset" asiat ihanasti, ja erään heistä mielestä elokuvan alussa näkyvä linna (Disneyn logo) kertoi siitä, että nyt oli alkamassa Frozen! :) Elokuvan aikana minun päätäni myös siliteltiin takana istuvan lapsikatsojan toimesta, mikä ei tuntunut ollenkaan ärsyttävältä (hänen äitinsä tosin kielsi aina, ettei muiden päihin saa koskea). Oli miten oli, annan Risto Reippaalle ja Nalle Puhille arvosanaksi numeron 9! Kannattaa käydä katsomassa tai vuokrata elokuva itselleen sen ilmestyttyä!
(Kuva on otettu osoitteesta: www.impawards.com)
(Ja hupsista, huomasinpas, että en ole tänne blogiin kirjoittanut aikoihin. Kamerassani on kyllä kuvia Disney-tavaroista, jotka minun on tarkoitus esitellä blogissa, kunhan saan kuvat ensin siirrettyä koneelle!)