Pinocchio: The Making of the Disney Epic

Vuonna 2015 ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi J.B. Kaufmanin kirjoittaman kirjan The Fairest One of All, joka kertoo Lumikin teosta. Seuraavana vuonna, 2016, sain vanhemmiltani synttärilahjaksi Kaufmanin toisen kirjan, joka kertoo Lumikin jälkeen seuraavaksi ilmestyneestä Disney-klassikosta, Pinocchiosta. Saa nähdä, mitä tämän vuoden syntymäpäivä tuo tullessaan!

Kaufmanin kirja Pinocchio: The Making of the Disney Epic kertoo Pinocchio-elokuvan teosta. Kirja kulkee sisällöllisesti hyvin samoja ratoja The Fairest One of All -kirjan kanssa, sillä aluksi käsitellään aikaa ennen Disneyn Pinocchion tekoa, sitten itse elokuvan tekoa ja lopuksi aikaa Pinocchion valmistumisen jälkeen. Kirjan lopussa on tosin Russell Merrittin kirjoittama "spesiaaliluku", joka oli minusta täyttä puutaheinää... Kirjan osa-alueita ei kuitenkaan jaeta kolmeen osaan niin räikeästi kuin Lumikista kertovassa teoksessa, vaan jokainen kappale on listattu sisällysluetteloon erikseen, oli se sitten missä tahansa noista kolmesta osiosta. Syväluotauksen saavat jälleen jokainen hahmo erikseen, jokainen laulu erikseen ja jokainen kohtaus erikseen. Pidän kovasti J.B. Kaufmanin kirjoitustyylistä. Aluksi minua häiritsi hirveästi se, että kirja kulki sisällöllisesti niin samoja ratoja miehen aiemman kirjan, The Fairest One of All:in kanssa. Alussa tuntui, että luen samaa kirjaa uudestaan läpi vain vähän uusin sanoin. Kun kirjaan lopulta pääsi sisälle, alkoi siitä nauttia Lumikin tapaan. Tekstiä ja näin ollen tietoa on paljon, mutta onneksi myös kuvia on runsaasti. Tämän kirjan luettua Pinocchiosta kyllä tietää kaiken!

"Pleasure Island" (Huvitusten saari) oli alussa nimeltään "Boobyland" (mikä nimi!), josta oli erotettu pienempi huvipuisto "Bogeyland". Boobyland oli valoisa paikka karkkeineen ja jäätelöineen, Bogeyland oli pimeämpi peilikuva paikasta. Huvittelevien poikien piti kulkea Bogeylandin läpi, jotta he pääsisivät huvipuistosta pois...

Strombolille suunniteltiin alun perin omaa lemmikkipapukaijaa, joka olisi pelosta totellut isäntänsä käskyjä.

Tässä kohtauksessa Samu Sirkan piti päästä tytön mukaan, ja hän olisi seuraavana aamuna herännyt kellon sisältä ja ollut "huvitusten" takia myöhässä Pinocchion kouluun lähdöstä...

Kirjan kannet ilman kansilehtiä ovat upeat! Vaaleat puun säikeet ovat koholla, mikä lisää "puisuuden" tuntua.

Beauty and the Beast

Kävin katsomassa Beauty and the Beast -live action elokuvan perjantaina 17.3. sen ensi-iltapäivänä. Tässä olen parin päivän ajan kerennyt koota ajatuksiani elokuvan suhteen, ja saatte tekin nyt lukea ne näin tuoreeltaan. Teksti sisältää juonipaljastuksia! 

Kaunotar ja Hirviö on minulle rakkain Disneyn animaatioklassikko heti Leijonakuninkaan jälkeen. Odotin live action -versiota elokuvasta kuin kuuta nousevaa, ja odotukseni olivat korkealla The Jungle Bookin ja Cinderellan jälkeen. Valitettavasti odotukseni eivät täysin täyttyneet Beauty and the Beastin kohdalla. Elokuvan juoni kulki hyvin samoja ratoja animaatioklassikon kanssa, ja tätä asiaa kehuin Cinderellan kohdalla. Beauty and the Beast -elokuvassa juonen samankaltaisuus kuitenkin häiritsi minua paljon enemmän. Häirinnän kohteena olivat minulle nimeomaan samat repliikit: vuorosanoja olisi voinut edes hieman muuttaa elokuvien välillä. Juoneen oli kuitenkin tuotu uusiakin tuulia, ja nyt Hirviön vanhempien kohtalo ja Bellen äidin kohtalo saivat selityksensä. Myös vuodenaikojen ihmeellistä vaihtelevuutta avattiin. ;)

Belleä elokuvassa näyttelee Hermionena tunnettu Emma Watson. Emma oli Bellenä ihan ok... mutta minusta hän oli jotenkin vaisu. En päässyt täysin uppoutumaan Bellen hahmoon tai hänen ajatusmaailmaansa. Oli kiva, että Bellen hahmosta oli tehty vieläkin itsenäisempi ja fiksumpi, Belle muun muassa keksi käytännöllisemmän ja nopeamman pyykinpesukoneen. Minusta oli vaan harmi, että hänen keksintönsä jäi vain tuohon yhteen vempeleeseen, eikä hän Hirviön linnassa enää keksinyt arkea edistäviä asioita. Hirviötä esittää Dan Stevens. Hirviön lookki oli minusta vaikuttava, MUTTA Hirviötä ei oltu minusta saatu liikkumaan sulavasti! Hänen kävelynsä oli töksähtelevää, ja välillä katsoin, että se johtuu ontumisesta, mutta sitten seuraavassa kohdassa hän ei nilkuttanutkaan. Hirviön kasvojen liikkeet olivat uskottavia ja hänen siniset silmänsä ihanat, mutta vartalon kokonaisliikkeet häiritsivät minua kovasti. Lopussa nähtävä Hirviön muodonmuutos oli minusta vaisu, eikä siitä tullut wau-olo. Olisin kaivannut Dan Stevensille enemmän ruutuaikaa lopussa, että hänen komeuttaan olisi saanut oikeasti ihastella. 

Beauty and the Beastin pääosapari jäi minulle etäiseksi, mutta sivuhahmot onnistuivat minusta täydellisesti!!! Erityisesti Gastonia näyttelevä Luke Evans teki minuun suuren vaikutuksen! Hän ei vetänyt rooliaan liian yli, vaan oli juuri sopivan ylimielinen - ja komea. LeFouta eli suomalaisittain Töppöä näytteli Josh Gad (Olafin ääni), ja hän oli myös täydellisen hassu. Tässä versiossa LeFou oli homo, ja mielestäni hänen seksuaalinen suuntautumisensa osattiin näyttää hienovaraisesti, mutta myös selkeästi. Bellen isä, Kevin Kline, oli minulle suuri yllätys. Hahmo sai paljon enemmän syvyyttä animaatioklassikkoon verrattuna, ja Kline näytteli Mauricea todella herttaisesti. Suurimmat odotukset minulla oli Lumierea eli Ewan McGregoria kohtaan. Ja aaahhhh, ne toteutuivat täysin! Ewan McGregor oli täydellinen kynttelikkö!!!! Ranskan aksentti oli uskottava, ja yhteistyö muiden lumottujen esineiden kanssa oli sujuvaa! Kaikki lumotut esineet oikeastaan onnistuivat minusta todella loistavasti. Ian McKellen oli mainio Könni, Emma Thompson oli vieläkin mainiompi rouva Pannu, ja minusta oli kivaa, että vaatekaapin, pölyhuiskan ja flyygelin roolia oli suurennettu. Elokuvan lopussa itkin, kun esineet jähmettyivät paikoilleen, ja puolestaan pääsin iloitsemaan heidän muuttuessaan takaisin ihmisiksi! (Varsinkin, kun pääsin näkemään ah niin ihanan Ewanin.) 

Beauty and the Beast on musikaali, ja elokuvassa kuultiinkiin kaikki tutut kappaleet Kaunottaresta ja Hirviöstä. Kuulin laulut ensimmäistä kertaa elokuvassa, vaikka ne olikin julkaistu jo aiemmin kuunneltavaksi. Suurin osa kappaleista oli minusta onnistuineita: Beauty and the Beast oli kaunis Emma Thompsoninkin laulamana, Gaston oli mahtavaa ilottelua tavernassa ja Be Our Guest oli IHANA! <3 Sen sijaan Bellen, eli Emma Watsonin laulamat vanhat kappaleet olivat huonoja siinä mielessä, että Emma venytti liian monesti sanoja. Kun kappaleet vastasivat muuten niin hyvin alkuperäisiä versioitaan, tämä venytys pisti ikävällä tavalla korvaan. Olisinkin ehkä halunnut, että lauluja olisi vielä enemmän muokattu animaatioklassikosta. Elokuvassa kuullut uudet laulut olivat minusta onnistuneita ja sopivat hyvin elokuvan sävelmaailmaan. En vain ymmärrä sitä, miksei elokuvassa kuultu musikaaliversion kappaleita, miksi siihen piti säveltää uusia...? En valita tästä uudesta sävellystyöstä, sillä uudet kappaleet tosiaan olivat hyviä, mutta jos melkein samoista teemoista on jo tehty laulut, miksi säveltää uusia? 

Vaikka olenkin nyt paljon kyseenalaistanut ja voivotellut elokuvaa, oli Beauty and the Beast mielestäni nautittava elokuvakokemus. Elokuvan lavasteet ja taustat oli aivan upeasti tehdyt! Vaikka suurin osa taustoista olikin tietokoneella tehtyjä, näytti kaikki oikealta eikä lavasteista mikään pistänyt silmään huonolla tavalla. Lumottu ruusu oli upean näköinen, ja mielestäni oli hyvä, että osa linnaakin sortui aina terälehden tippuessa: näin taika tuli konkreettisemmaksi. Sen sijaan pitää vielä sanoa, että Hirviön taikakirja, jonka avulla hän ja Belle matkustivat Pariisiin, oli mielestäni turha lisäys elokuvan tarinaan. Eiköhän Bellen äidin kohtalo olisi voinut toisellakin tapaa selvitä. Mielestäni alun prologi tanssiaisineen oli kiva: oli kiva nähdä, miltä ylpeä prinssi näytti ennen taikaa ja miten hän käyttäytyi. Hirviön ja Bellen välinen tanssiaiskohtaus oli upea, ja Bellen keltainen mekko ihana. Elokuvan puvustus oli mielestäni loistelias, ja väliin nähtävät valkoiset peruukit ja puuteroidut naamat toivat hauskuutta elokuvaan. Beauty and the Beast oli siis hyvä elokuva, mutta olisin kaivannut siihen lisää tunnetta erityisesti pääosakaksikon osalta. En nyt päässyt täysin uppoutumaan heidän romanssiinsa. Siksipä annankin elokuvalle arvosana-asteikolta 4-10 numeroksi 8.

(Kaikki kuvat on otettu osoitteesta: www.impawards.com)

Live action -elokuvat 2.

Onkin kerennyt kulua jo aikaa siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne blogiin mielipiteitäni Disneyn live action -elokuvista. Onkin aika päästää taas näppäimistöni valloilleen, ja kirjoittaa ajatuksia pariin Disney-elokuvaan liittyen: yhteen vanhaan ja yhteen uuteen. Yhteinen nimittäjä elokuvilla on Maija Poppanen. :) 

Maija Poppanen (1964)

Maija Poppanen on oikea klassikko Disneyn live action -elokuvien joukossa. Tämä musikaali sulattaa sydämeni aina uudestaan ja uudestaan - vaikka en olekaan elokuvaa kauhean monta kertaa nähnyt. :) Ensimmäisellä kerralla elokuvaa katsoessani jouduin kaiken lisäksi lopettamaan sen kesken, sillä minua alkoi väsyttää ihan hirmuisesti! Ehkäpä Poppasen laulu Stay Awake sai minut lasten tapaan nukahtamaan... Elokuvaan ei liity minulla mitään nostalgisia tunteita, sillä näin elokuvan ensimmäistä kertaa ehkä toissavuonna. Silti pidän Maija Poppasesta kovasti.

Maija Poppasessa parasta on mielestäni laulut. Laulut tekevät elokuvasta minulle mielenkiintoisen kokonaisuuden, sillä ilman lauluja meno saattaisi tuntua välillä liian puuduttavalta näin vanhassa elokuvassa. Monien mielestä elokuvissa olevat laulut yleensä pilaavat sen juonen, mutta minusta laulut taas ovat se syy, miksi Maija Poppasta katson kerran jos toisenkin. Ja Maija Poppasen laulut jäävät varmasti soimaan päähän elokuvan jälkeen! A Spoonful of Sugar, Jolly Holiday, Super-cali-fragil-istic-expi-ali-docious, Feed the Birds (tuppence a bag), Chim Chim Cheree ja Let's Go Fly a Kite ovat parhaimmat elokuvan lauluista! Elokuvan säveltäjät Richard M. Sherman ja Robert B. Sherman ovat tehneet loistavaa työtä laulujen suhteen, ja mukana on ihanan iloisia (Jolly Holiday) kuin myös ihanan herkkiä (Feed the Birds (tuppence a bag)) lauluja. Laulujen sanat ja melodia ovat onnistuneet, kuten myös laulajien/näyttelijöiden valinnat.

Maija Poppasta näyttelee ihanainen nainen Julie Andrews, joka suoriutuu roolityöstään loistavasti. Maija Poppasesta muokkautuu hänen näyttelemänään ystävällinen mutta salaperäinen, herkkä mutta tiukka lastenhoitaja. Maija Poppasen hyvää ystävää, Perttua, näyttelee Dick van Dyke, joka 60-luvulla oli ilmeisesti kuuluisa amerikkalainen show-tähti. Minä en ole häntä nähnyt muualla kuin Maija Poppasessa, mutta hänen koominen liikekielensä on varmasti ollut syypäänä suosioon (Jim Carreymaiseen tapaan). Elokuvan Pankki(Banks)-perheeseen kuuluu lapset Anna (Karen Dotrice), Mikko (Matthew Garber), rouva Vilma eli äiti (Glynis Johns) sekä isä herra Yrjö Pankki (David Tomlinson), ja kaikki suoriutuvat minusta hyvin rooleistaan. Herra Pankki sulattaa varsinkin minun sydämeni, ja vasta Saving Mr. Banks -elokuvan katsottuani tajusin kunnolla Maija Poppasen teeman. Elokuva on ihanan pirteä ja värikäs musikaali, mutta sillä on myös oma sanomansa. Kysymys kuuluukin, kuka on Maija Poppasen päähenkilö? Itse Maija, Mikko ja Anna vai kenties herra Pankki...?

Maija Poppanen on ihanan värikäs musikaali, kuten edellä tuli jo sanottua. Perttu puhuttelee välillä ruudun läpi katsojia, ja tämä neljännen seinän rikkominen tuo katsojan lähemmäs tapahtumien keskipistettä. Elokuvaan on saatu mukaan myös animaatiota. Mielestäni on loistavaa, että animoituun maailmaan siirrytään taianomaisesti nimenomaan piirrustuksen kautta: piirrustuksessa seikkaillessa ympäristön piirrosmaisuus ei käy niin pahasti silmään muuten näytellyssä elokuvassa. Maija Poppanen tuo myös ihanasti vanhaa nostalgiaa ruudun kautta kotiin, sillä elokuvan vanhuus on nähtävissä elokuvan laadussa. Ainoa asia, mistä Maija Poppasessa valitan, on Pankkien naapuri amiraali Poiju. En ymmärrä, mikä merkitys hänellä on elokuvalle? Toki hän tutkii säätä ja kertoo, milloin tuuli muuttuu, ja hänen ampumansa tykinkuulat saavat Pankkien huonekalut heilumaan... mutta emmekö olisi voineet elää hyvin ilman amiraaliakin? Pöh. Jos minun pitäisi antaa Maija Poppaselle kouluarvosana asteikolla 4-10, antaisin elokuvalle arvosanaksi 9,5.

Saving Mr. Banks (2013)

Saving Mr. Banks on elämänkerrallinen elokuva, ja se kertoo siitä, miten Walt Disney ja P.L.Travers (Maija Poppasen keksinyt kirjailija) yrittävät tehdä yhteistyötä Maija Poppanen -elokuvan suhteen. Elokuvan alussa yhteistyötä on yritetty tehdä jo 20 vuoden ajan, ja lopulta Disney saa houkuteltua englantilaisen Traversin tulemaan Yhdysvaltoihin elokuvaa suunnittelemaan. Elokuvassa pompataan välillä vuosia taaksepäin katsomaan kohtauksia Traversin lapsuudesta, ja hänen lapsuutensa linkittyy hyvin vahvasti yhteen Maija Poppasen tarinan kanssa. Elokuvan alussa Travers sanoo tiukasti, ettei hän halua Disneyn elokuvaan yhtään laulua, riemua tai "tyhmää piirrettyä". Katsojasta tämä kuulostaa hauskalta, sillä tiedämme, että lopullisesta Maija Poppasesta löytyy nuo kaikki. Vaikka tiedämme, miten elokuva ja Maija Poppasen teko tulee päättymään, on elokuvaa silti kiva katsoa. Elokuvaa katsoessa oli myös kiva bongailla kaikkia Maija Poppaseen kuuluvia viittauksia. Ja aivan mahtavaa on nähdä myös herra Disneyn työhuoneeseen! ;)

Elokuvan päähenkilöä, kirjailija P.L.Traversia näyttelee Emma Thompson. Thompson on mielestäni loistava näyttelijä, ja hän antautuu taas ihanasti Maija Poppasen luojan tunteisiin. Traversissa elokuvan aikana tapahtuvaa muutosta on kiva katsoa. Elokuvan toinen iso nimi on Walt Disney, jota elokuvassa näyttelee Tom Hanks. Hanks näyttelee myös hyvin, mutta EN KESTÄ hänen amerikkalaista aksenttiaan!!! Aksentti on varmasti autenttista Walt Disneytä, mutta se särähtää minun korvaani ainakin Hanksin esittämänä kovasti! Muissa rooleissa elokuvassa nähdään mm. Colin Farrell, Ruth Wilson, Paul Giamatti, Jason Schwartzman ja B.J.Novak.

Saving Mr. Banks on todella mielenkiintoinen elokuva näin Disnörtille, ja uskon sen esittelevän melko realistisesti 60-luvun Disney-studiota sekä Maija Poppanen -elokuvan tekemisen vaikeutta. Elokuva on hyvin surumielinen, ja taisin itkeä pariinkin otteeseen sitä katsoessani. Elokuvaa katsoessa tulee myös nostalginen olo kaikkine Maija Poppanen -vittauksineen, vaikka itse Maija Poppasta en olekaan kuin vasta pari vuotta sitten nähnyt. Saving Mr. Banks on mielestäni onnistunut, kaunis ja koskettava elokuva, ja suosittelen sitä kaikille, joita aihe yhtään kiinnostaa! Arvosanaksi elokuva saa täyden 10!


(Julistekuvat otettu osoitteesta: www.impawards.com)